Produced by Tapio Riikonen
Historiallisia kertomuksia
Kirjoittaneet
SANTERI IVALO ja KYÖSTI WILKUNA
Porvoossa,Werner Söderström Oy,1921.
Neljäkymmentä vuotta soturinelämää
Vastoinkäymisten sankari
Sotapappi
Korpimajuri
Meri- ja metsäsissi
Herää hetkeksikin, tuuli!
Sotilas vakaa ja nuhteeton
Isonvihan nuijamiehet
Suurin suomalainen seikkailija
Uskollinen kutsumukselleen
Kansan valitsemia sotapäälliköitä
Revontulten loimutessa
Suomalainen äiti
Uumajan sankari
Vaari
Savolaisten suosikki
Aseveljet
Suomalainen sotamies
Selkäpuolen vartija
Kaksi jehua
Nevajoen suulla, siellä missä tämä valtava vesiväylä suuria kiemuroitatehtyään moniksi suuhaaroiksi jakautuen purkautuu Suomenlahteen, seisoiKivekästen vanha talo. Noiden suuhaarojen välissä on joukko suurempiaja pienempiä saaria, mutta kaikista vähäpätöisimmälle niistä oliKivekästen kantaisä pirttinsä rakentanut. Saarta oli jo vanhastaan,ties mistä syystä, sanottu Jänissaareksi. Se oli mereltä katsoensuurempien saarten suojassa ja niin lähellä Nevan Suomen puoleistarantaa, että voimakas mies kykeni miltei kuivin jaloin loikkaamaanmanterelta saarelle. Ja niin pieni se oli, että asuinrakennustarpeellisimpine ulkohuoneineen täytti sen miltei kokonaan. Ja kunmerituuli sai Nevan vedet kohoamaan, saaren kamara katosi vedenpinnanalle ja rakennukset näyttivät uiskentelevan virrassa.
Mistä syystä Kivekkäät olivat juuri tällaisen paikan talolleenvalinneet, oli kaikille arvoitus. Olivathan suuremmat ja korkeammatsaaretkin siinä lähellä asumattomia. Mutta Kivekkäät eivät tällaisiinihmettelyihin mitään selitystä antaneet. Jänissaari oli heidän kehtonsaja kotisaarensa, siksi se oli heille rakas ja sillä hyvä.
Jo muinaisista ajoista he olivat kalastajina ja kaupan miehinä saarellamajaa pitäneet. Tuntematonta oli, milloin ensimmäinen Kivekäs oliruuhensa tuon pikku saaren rantaan ensi kerran laskenut. Aikoja sittensen on täytynyt tapahtua. Monta kertaa olivat Länsi ja Itä sen jälkeennäillä main yhteen törmänneet ja monta kertaa olivat sodan laineetJänissaarenkin sileäksi pyyhkäisseet. Mutta aina uudelleen oli jokueloon jääneistä Kivekkäistä saarelle ilmestynyt ja pystyttänyt tupansaentisen raunioille.
Sen jälkeen kun Kustaa Aadolf Stolbovan rauhanpäätöksellä oli eristänytitäisen maailman meren yhteydestä, oli näillä main rauhan päiväpaistanut useita miespolvia ja kaikenlaatuinen viljelys oli päässytjuurtumaan. Nevan mutkaan, hiukan matkaa ylöspäin Jänissaaresta jasamalle kohtaa, johon Tyrgils Knuutinpoika aikoinaan oli rakennuttanutlinnan Lännen suojaksi, oli tänä rauhan kautena kohonnut pienikukoistava kauppakaupunki, joka tunnettiin nimellä Nevanlinna. Kerranoli kyllä tänäkin aikakautena sodan liekki leimahtanut ja muuttanutNevanlinnan suitseviksi raunioiksi. Mutta kuin ihmeen kautta oliKivekästen tupa Jänissaarella sillä kertaa säilynyt. Se olikin kohtasatavuotias ja sitä hallitsi jo neljäs isäntä sen rakentajasta lähtien.
Tuon rakentaja-isän poika oli ollut hakkapeliittana suuressa Saksansodassa, ja muistona hänestä säilytettiin talossa vielä nytkin hänensuurta lyömämiekkaansa, jonka terässä näkyi koloja ja naarmujamuistoina Saksan taistelutanterilta. Se riippui tuvan peräseinälläniiden kahden pienen ikkunan välissä, joista aukeni näköala