Produced by Tapio Riikonen
Kirj.
I. Turgenjew
Venäjänklielestä suomensi Samuli S.
Sortavalassa 1881,
C. W. Alopaeus'en kustantamana.
J. Simeliuksen perillisten kirjapainossa Helsingissä.
Yökausi paimenessa (Vjeshinan niitty)
Naapurini Radilov
Talollinen Ovsjanikov
Konttori
(Vjeshinan niitty.)
Oli ihana päivä heinäkuussa. Semmoisia päiviä on ainoastaan silloinkuin ilmat ovat pitkäksi aitaa asettuneet. Aamusta ani varhaisestasaakka on taivas kirkas; aamurusko ei lieskota tulipalona, hennosti sevain levitteleikse kuni poskella puna. Aurinko ei ole hehkuva,tulikuuma, kuten aikana kuivain poutain, eikä himmeän-punainen,niinkuin myrskyn edellä, vaan kirkas ja ystävällisesti säteilevä.Tyyneesti se kohoilee alta kapean ja pitkän pilven, raikkaana kirkastunja vaipuu sen punasinervään sumuhun. Leveäksi venyneen pilvenylimmäisellä reunalla välähtää nyt kimaltelevia hesuja; niitten loistoon kuin ta'otun hopean… Vaan kas! jälleen ampuivat ilmaansäihkyilevät säteet, ja iloisena, ylevänä, kuni lennähdellen, kohoileeuljas päivän tähti. Puolenpäivän aikana ilmaantuu tavallisesti kokojoukko pyöreitä, kaukaisia pilvenhattaroita, kellahtavan harmaita,hentoine, valkoisine reunoineen. Ne ovat melkein liikahtamatta kunisaaret keskellä äärettömiin tulvinutta virtaa, joka kietoo heitäsyvälle läpinäkyvillä, sinervillä käsivarsillaan. Kauempana,taivaanrannassa ne liittyvät, ryhmäytyvät; taivaan kantta ei heidänvälitsensä enää näy, mutta itse he ovat yhtä sinerviä kuin taivaskin;lämpöä ja valoa heistä hehkumalla hehkuu. Taivaanranta on ylt'ympärilläsamanlainen, muuttumatta keveä, sinervän punainen. Ei synkkene, eisakene missään ukkospilvi; siellä täällä vain siintää ylhäältä alaskulkeva sinervä raita: siellä vettä vienosti vihmoo. Illaksi nämähattarat haihtuvat; viimeiset niistä, mustanpuhuvat ja epämääräiset,ruusuisena savuna asettuvat laskeutuvan auringon eteen. Siinä kohdassa,mihin se meni mailleen, yhtä tyyneesti kuin oli noussutkin, siinäkohdassa ei enää kauan viivy purppurainen valo yli hämärtyneen maan,vaan hiljaa vilkkuen, kuni varovasti kannettu kynttilä, syttyy siinäillan tähti. Semmoisina päivinä ovat kaikki värit lievenneitä;kirkkaita ne ovat, vaan eivät räikeitä; omituinen liikuttava nöyryysasuu kaikkialla. Semmoisina päivinä on kuumuus välistä hyvinkin suuri,väliin se oikein polttaa mäen rinteillä, mutta tuuli se karkoittaa,hajoittaa keräytyneen helteen ja kieppuvat tuuliaispäät — jotkaselvästi tietävät pysyviä ilmoja — kiitävät korkeina pylväinä peltojenvälisillä teillä. Kuiva ja puhdas ilma tulee marunalta, leikatultarukiilta ja tattarilta: ei enää puutu kuin hetki puoleen-yöhön, eikätunnu vieläkään kosteutta.
Semmoista ilmaa toivoo maanmies elonkorjuun ajaksi.
Juuri senkaltaisena päivänä olin minä kerran teiriä ampumassaTshernskoin kihlakunnassa Tuulan läänissä. Minun onnistui ampua kokojoukko lintuja; täysi metsälaukku se armottomasti leikkasi munolkapäitäni. Mutta illan rusko oli jo sammunut; ilmassa, joka kyllä olivielä kirkas, vaikk'eivät sitä enää valaisseetkaan mailleen menneenauringon säteet, rupesi jo sakenemaan ja leviämään kylmiä varjoja, kunminä viimeinkin päätin palata kotia. Nopein askelin astuin minä poikkiviidakon ja nousin mäelle, mutta sen sijaan kuin olin luullut saavanitäältä nähdä tutun tasangon tammimetsineen oikealla ja vähäisinevalkoisine kirkkoineen vasemmalla kädellä, näinkin ai