Produced by Tapio Riikonen
Kaksi historiallista kertomusta
Kirj.
Suom. U. B.
K. E. Holm, Helsinki, 1901.
Hufvudstadsbladetin Uusi Kirjapaino.
Historiallinen kertomus.
Jokaisen todellisen isänmaan ystävän täytyy rakastaa synnyinmaansamenneitten aikojen suuria muistoja, ja mielellään, vaikkapa vainmuutamia nopeasti kuluvia hetkiä, vierailla niillä seuduin, joihinnämät muistot ovat liittyneet.
Muuan näistä rakkaan isänmaamme historiallisesti muistorikkaistaseuduista on kieltämättä Porvoon kaupunki. Ja sinne ei meitä houkutteleainoastaan jo ammoin vierineitten vuosisatojen sotaiset urostyöt, vaan,ja kenties vielä suuremmassa määrässä, uudemman ajan rauhallisetpyrinnöt; ne suurtyöt, mitkä ihmishenki on sinne pystyttänyt, tekevätpuolestaan nekin tämän kaupungin meille kaikille rakkaaksipyhiinvaelluspaikaksi. Täällähän jalo ja ylevämielinen keisariAleksanteri I yhdessä maan säätyjen keralla v. 1809 piti nuovaltiopäivät, jotka ijäti tulevat olemaan valoisa kohta Suomenhistorian lehdillä; täällä myös suuri kansallisrunoilijamme kyhäsi nuokuolemattomat teokset, jotka eivät ole joutuvat unhoituksiin,niinkauvan kuin yksikään sydän sykkii lämpimästi elämän onnesta, sykkiilämpimästi rakkaudesta isien kontuun ja synnyinmaahan.
Tahdon seuraavassa kuvauksessa antaa lukijan tutustua eräisiintapauksiin, jotka ovat liittyneet kaupungin varhaisempaan historiaan.Kertomukseni käsittelee aikakautta, jolloin kristinusko ja pakanuusvielä kamppailivat keskenään ylivallasta Suomenmaassa, jolloinviekkaus, väkivalta ja raaka ruumiillinen voima merkitsivät enemmänkuin usko, oikeus ja totuus. Ja olen valinnut tämän aikakauden juurisenvuoksi, että olen ollut huomaavinani, että vielä tänäkin päivänä onikävä kyllä olemassa niin monta esimerkkiä samanlaatuisistaolosuhteista.
Kertomuksen toiminta esitetään tapahtuvaksi hietatörmällä, jokavaltavine hongikkoineen matkailijan rautateitse saapuessa vanhaanpiispankaupunkiin heti kohta vetää hänen huomiotaan puoleensa; sesijaitsee Porvoonjoen vasemmalla eli vastakkaisella rannalla.
Mitä Linnamäkeen tulee, miksi tätä kumpua vallineen nyttemminnimitetään, kertoo taru sen olleen upean linnan perusasemana, jonkaSveakuningas Erik Emundson Tuulihattu oli rakentanut noin 1000 vuottatakaperin.
Yhä vieläkin ovat kaupungin asujamet ylpeitä tästä paikastaan janiinhyvin he kuin myös matkailija, joka käy kaupungissa, vaeltavattänne ulos honkien varjoon rauhassa haaveilemaan menneistä ajoista.
Oli keskikesän aika. Aurinko oli juuri mennyt mailleen. Ainoastaanetäällä taivaan rannalla näkyi siitä vielä muutamia valonheijastuksia.
Sverker oli pitkän aikaa mietteisiin vaipuneena istunut huoneensaakkunan ääressä. Hänen kasvojensa totisesta ilmeestä voi nähdä, ettähän mielessään pohti jotakin suurta tuumaa; aijetta, joka vaati miehenmieltä ja joka heti oli pantava toimeen.
Äkkiä hän hypähti ylös istuimeltaan, kuten olisi saanut jonkunmielijohteen ja läheni pientä seinään tehtyä ovea sekä katosi senkautta. Kuului miten hänen nopeat askeleensa kaikuivat kiertoportaidenkiviastuimilla.
Nyt hän seisoi kuistilla ja nojautuen sen rintamustaan hän kaikuvallaäänellä huusi alas linnanpihaan:
— Halfdan!
Muu