taikka
Vanhoja Karjalan Runoja
Suomen kansan muinosista ajoista
Koonnut
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura
Helsinki
1835.
SISÄLLYS:
Seitsemästoista Runo.
Kaheksastoista Runo.
Yheksästoista Runo.
Kaksikymmenes Runo.
Yheskolmatta Runo.
Kaheskolmatta Runo.
Kolmaskolmatta Runo.
Nejäskolmatta Runo.
Wiideskolmatta Runo.
Kuueskolmatta Runo.
Seitsemäskolmatta Runo.
Kaheksaskolmatta Runo.
Yheksäskolmatta Runo.
Kolmekymmenes Runo.
Yhesneljättä Runo.
Kahesneljättä Runo.
Toisintoja.
Lemminkäinen kuulee wäen Pohjolan pitohin joutuwan. Pani kowinpahaksi, kun itse kutsumatta oli. Lähtee kotia ja alkaa kuitenkiwalmistellate. Kieltää lähtemästä äiti, monta surmaa matkalla, montaperillä pojallensa pelkääwä. Ensiksi häntä tulisen kokon wahtoawan,jos siitä selwittäisihen, tuliseen hautaan saawan. Siitäki päässeenkäärmejoukolta Pohjolan kujilla elikkä susilta ja karhuilta pihallasurmattawan, pääkallon seipähän nenään pantawan. Wähän näistähuoliwa lähtee aiottuansa Lemminkäinen monta neuoa ja warotusta,miten oletellate, emolta saanut. Waeltaa, pääsee surmista, tuleePohjolaan. Sano Pohjolan emäntä pahoin sattuneen, kun jälempätä eitullut, juomien wielä panematta, ruokien keittämättä olewan. KysyyLemminkäinen mintäpä häntä ei häihin kutsuttu ja waatii ruokaaja juomaa. Tuoaan wanhaa pilautunutta juomaa, jonka Lemminkäinenrikoista ja eläwistä puhistanut juopi. Pyytää parempata. Pohjolanisäntä ei enämmin suatsewa Lemminkäisen ylpeyttä alkaa häntälaulamalla surmata. Kun mitänä ei sillä woittanut, niin waati häntämiekoille. Käyään ulos, aletaan miekkain miteltyä tapella, jossaLemminkäinen ensikawahuksella laskee pään toiselta. Laulaa siitä kokoPohjan pereen hajalle, paitsi emännän, joka häntäki ylewämpi laulouutta kansaa Lemminkäisen kostoksi.
Ahti saarella asuwi,Kauko niemen kainalossa;Oli pellon kyntämässä,Wainion wakoamassa,5. Nenässä utusen niemen,Päässä saaren terhenisen;Oli korwalta koria,Kowin tarkka kuulennalta.Kuuli kutsut kulkewaksi,10. Ratsut joukon juoksewaksi;...