Produced by Matti Järvinen, Tuija Lindholm and Distributed
Proofreaders Europe.
"Päivät soisin soitettavan,
Illat tehtävän iloa
Näillä mailla mantereilla,
Suomen suurilla tiloilla."
Ensimmäisen kerran julkaissut
Hj. Hagelberg 1885.
Sisältö.
—rt—
Runebergin kodissa…………………………………. 1.
Runebergin haudalla………………………………… 3.
Ilta……………………………………………… 5.
Kolkko Kesä-aamu…………………………………… 7.
Immelleni…………………………………………. 9.
Myrsky-yö………………………………………….11.
Mietteitä erään nuoren Inkerinmaalaisen immen haudalla….13.
Tammerkosken keskellä……………………………….15.
Vuoden lopulla……………………………………..17.
—r—r.
Vuoden vaiheella……………………………………18.
Impi………………………………………………20.
Toivottoman kujerrus………………………………..22.
Ken on Amor?……………………………………….24.
Jäähyväis-laulu…………………………………….26.
Runottareni ja minä…………………………………29.
Sekin? Niin, niin!………………………………….31.
Elias.
Liittoon yhtykäämme!………………………………..35.
Kuinka on laita?……………………………………35.
Yks' ompi tunne…………………………………….36.
Kerjäläistyttö……………………………………..38.
Iltalaulu………………………………………….40.
Keväällä…………………………………………..41.
Missä saanen rauhan?………………………………..42.
Laula impyen!………………………………………43.
Illakko.
Elokuun iltana……………………………………..44.
Laula!…………………………………………….46.
K. H. F.
Vast'alkava matkamies……………………………….46.
Talvella…………………………………………..49.
—r—Rauhan maa…………………………………………50.
Sampoinen.
Kirkonkellot……………………………………….52.
Näet maasi…………………………………………56.
Huuto-Mikko………………………………………..61.
Iltasella………………………………………….64.
Yksin……………………………………………..67.
18 11/7 84.
Seisahdu, matkamies, tän kodin huoneuksissa,
Pois ota lakkisi, käy hiljaa eteenpäin.
Viivähdä hetkeksi sun kansais unelmissa,
Sen muinaisuudessa — itsekseis mieti näin:
Suur' on se voima, kuin voi johtaa kansain teitä;
Aseita heikkoja se käyttää toimissaan,
Vain ihmislapsia — ja elvytellen heitä
Se valon kirkkaan luo pimeesen maailmaan.
Tää koti, kolkko nyt, oil miehen aikanansa,
Jonk' elonveri voi vain maalleen virtailla.
Silmänsä valoisa, se näki kansassansa
Vain suurta, jaloa, isänmaanrakkautta.
Itsensä uhraavan hän näki kansan täällä,
Ja kaunihiksi loi hän Pohjan maisemat.
Täht'-öissä kirkkaissa hän talvisella säällä
Ties' kansan kärsineen sen vaivat katkerat.
Ja taas kun aamukoin hän näki koittamassa,
Sulattain Pohjan jäät — sovittain kyyneleet,
Niin silloin riemun loi väessä urhoisassa,
Ja toivon ikuisen vihannat seppeleet.
Jaloksi tunsi hän tän kansan vaivoinensa,
Jaloksi silloinkin, kun myrskyt raivosi! —
Ja murtumatoin on, sen ties' hän, Suomen kansa,
Ja siitä ylpeillen, iloissaan lauleli!
Kotinsa kolkoks' jäi — hän lähti täältä poisi,
Vaan aarteet ikuiset tää koti säilyttää.
— Niin on, kuin nytkin viel' hän itse täällä oisi,
— Ja jalo henkensä se ijäks' tänne jää!