Produced by Tapio Riikonen
Kirj.
Jean-Jacques Rousseau
Suomentanut Jalmari Hahl
Ilmestynyt ensimmäisen kerran suomeksi
Suomalaisen Kirjallisuuden Sueran kustantamana
Helsingissä 1905.
Aloin kirjoittaa tätä miete- ja havaintokokoelmaa, joka kaipaajärjestystä, melkeinpä yhtenäisyyttäkin, hyödyttääkseni erästä hyvää jaarvostelukykyistä äitiä.[1] Alkusuunnitelmanani oli ainoastaan muutamansivun pituinen kirjoitelma; mutta kun aineeni vasten tahtoani tempasiminut mukaansa, tämä kirjoitelma huomaamattani paisui kokonaiseksiteokseksi, joka epäilemättä on liiankin suuri siihen nähden, mitä sesisältää, mutta liian pieni käsittelemäänsä aineeseen nähden. Olinkauan kahden vaiheilla, julkaisisinko sen, vai en, ja usein olen tullutsitä kirjoittaessani ajatelleeksi, ettei vielä se, joka on kyhännytmuutamia lentokirjasia, ole kykenevä kirjaa kirjoittamaan. Turhaankoeteltuani teostani parannella, luulen olevani velvollinenjulkaisemaan sen tämänkuntoisena, sillä pidän tärkeänä, että yleinenhuomio kääntyy näihin kysymyksiin; enkä luule, vaikka esittämäniaatteet olisivatkin tehottomat, kokonaan hukanneeni aikaani, jos niidenkautta toisissa herätän hyviä aatteita. Miehen, joka syrjäisestäasemastaan levittää kirjoituksia yleisöön, ollen vailla ylistelijöitäja hengenheimolaisia, jotka niitä puolustaisivat, ja tietämättä edesmitä niistä ajatellaan tai sanotaan, ei tarvitse pelätä, että joserehtyy, hänen erehdyksiään hyväksytään tutkimatta.
En aio puhua paljoa hyvän kasvatuksen tärkeydestä; en myöskään aiopitkään viipyä todistelemassa, että nykyään käytännössä oleva kasvatuson huono. Tuhannet muut ovat sen tehneet ennen minua, eikä minunollenkaan tee mieli täyttää kirjaa seikoilla, jotka kaikki tuntevat.Tahdon vaan huomauttaa, että ammoisista ajoista on yleisesti moitittukäytännössä olevaa kasvatustapaa ilman, että kukaan olisi ehdottanutparempaa. Vuosisatamme kirjallisuus ja tiede tähtää melkoisesti enemmänhajoittamiseen kuin rakentamiseen. Käytetään arvostelijan mahtipontistakieltä; mutta sen, joka tekee uusia ehdotuksia, tulee asettaa puheensatoisin ja tavalla joka eroaa oppineisuuden ongelmista. Huolimattasiitä, että on julaistu koko joukko kirjoitelmia, joiden yksinomainentarkoitus muka on yhteishyödyn saavuttaminen, on kuitenkin unhotettukaikista hyödyllisin seikka, nimittäin ihmisten kasvattamistaito.Aineeni oli vallan uusi, huolimatta siitä, että jo Locke sitä olikirjassaan käsitellyt, ja pelkään suuresti, että niin on oleva vieläsenkin jälkeen, kun minä olen julaissut kirjani.
Emme ollenkaan tunne lapsen luontoa; siitä muodostamiemme väärienkäsitteiden nojalla joudumme, kuta pitemmälle koetamme päästä, yhäkauemmaksi harhateille. Viisaimmatkin henkilöt käsittelevät etupäässäsellaista, mikä on tärkeätä täysikasvuisten tietää, ottamatta huomioonsitä, mitä lapset kykenevät ymmärtämään. He hakevat aina lapsessatäysikasvuisen ominaisuuksia, ajattelematta millainen lapsi on,ennenkuin se kehittyy aikaihmiseksi. Juuri tätä lapsen tilaa olen mitäuutterimmin tutkinut, jotta voitaisiin hyötyä huomioistani, vaikkapakoko metodini olisikin haaveellinen ja väärä. On mahdollista, että olensuuresti erehtynyt sen suhteen, mitä pitää tehdä, mutta luulentarkanneeni sitä alaa, johon meidän on kohdistaminen toimintamme.Tutkistelkaa siis aluksi paremmin oppilaitanne; sillä varmaankaan etteheitä ollenkaan tunne. Jos siis tässä tarkoituksessa luette tätäkirjaa, luulen teillä voivan olla siitä jotakin hyötyä.
Mitä tulee siihen kirjani osaan, jota tullaan sanomaa