Produced by Tapio Riikonen
Kirj.
Kalle Kajander
Kansantaloudellisen yhdistyksen palkitsema teos
WSOY, Porvoo, 1901.
Lukijalle.
I. Matkalle lähteissä.
II. Muutamia mietelmiä metsästä.
III. Esimerkkejä metsäkaupoista ja metsähuijauksesta sekä
mitä metsistämme yleensä on saatu.
IV. Saha- ja tehdasyhdistysten maa-anastuksista.
V. Mitä syitä on etupäässä huomattavana maatilojen joutumiseen
yhtiöitten käsiin.
VI. Yhtä ja toista keinoista, joita on käytetty metsien ja
erittäinkin maatilojen ostossa.
VII. Yleisiä seurauksia itsenäisten maanviljelijäin vähenemisestä.
VIII. Kaipaavatko edellä kerrotut seikat korjausta ja mitä
niitten suhteen olisi tehtävä?
Lukijalle.
Viime talvena matkusteli allekirjoittanut useissa paikoin maammesisäosissa, etupäässä silmäilemässä mitä metsänhaaskaus sekäerittäinkin suunnaton maatilojen joutuminen yhtiöitten haltuun onvaikuttanut paikkakuntain oloihin.
Tuloksena niiltä matkoilta on nyt tämä kirjanen.
Se ei pyri olemaan mikään perinpohjainen, pelkkiin numeroihin perustuvatutkimus, mutta se on kuvaus niistä nurjista oloista, joitametsätaloudelliset epäkohdat meillä ovat synnyttäneet. Sen tekijä olisitarkoituksensa saavuttanut, jos se sellaisena voisi herättää vähänkäänsuurempaa hellyyttä ja huolta metsiin niitten keskuudessa, jotkavälittömästi ovat metsien kanssa tekemisissä, sekä toiselta puolenenentäisi hiukankin harrastusta niitten varjopuolien tarkempaanvalaisemiseen ja poistamiseen meidän kansallisessa taloudessamme, joitase käsittelee ja joitten haitallisia vaikutuksia ei kukaan voinekieltää.
Hausjärvellä helmikuulla 1901.
Kalle Kajander.
Matkaile lähteissä.
"Vielä niitä honkia humisee
Tuolla Suomen salomailla —"
Tukkipoika.
Meillä on aina laulettu ja lauletaan nytkin vielä honkiemme kuminasta,kuusiemme kuiskeista ja salojemme siintävistä vöistä, ja tottaonkin, että ne siintävät salomme ja metsäiset järviemme rannatovat olleet ihanimpain tunnelmaimme ja parhaitten runollistentuotteittemme hellä synnyttäjä ja äiti. Ne ovat panneet yksin hurjantukkipojankin runolliselle tuulelle, kun hän keväisiä purojen rantoja"pitkävartisissaan" kaalaten on tukkiaan uitellut.
Ja vaikka olin lähtenyt näitä samoja järvien rantoja kiertelemäänkerrassaan päinvastaisissa tuumissa kuin runollisissa, tunsin sentäänjotain pehmeämpää sykähtelemistä rinnassani minäkin, kun rautatienvarresta eroten aloin hevoskyydissä painua sydänmaille.
Savolaisen kyytipojan rallatellessa ja pakistessa ja reen jalaksennarahdellessa nousi mieleeni tunne, että nythän sitä mennään niitäsaloja kohti, "jotka ovat niin siniset", ja kohti niitä vanhoja puita,jotka "todistavat menneistä taisteluista", niistä, jotka ovat ammoinolleet ja jättäneet rauhan jälkeensä.
Mutta jota pitemmälle tie venyi, sitä enemmän minusta tällaisetlämpimät, runolliset tunteet katosivat, ja ympärilläni näin melkeinkaikkialla vaan kylmää proosaa, tosioloja sellaisia, jotka eivät olleetollenkaan omiaan mieltä lämmittämään.
Sillä salot ovat käyneet kovin pälvikkäiksi ja katkotuiksi ja niitävanhoja p