Kirj.
Kálman Mikszáth
Suomentanut
Urho Kivimäki
Kariston 1 markan romaaneja 22
Hämeenlinnassa,Arvi A. Karisto,1917.
1.
Hupsuja ovat ne kaupungit, jotka voivottelevat: "Olemme paljonkärsineet, meillä ovat turkkilaiset vuosisadan, pari asustaneet."Kaikkein pahimmin ovat ne kaupungit kärsineet, joita eivätturkkilaiset, eivät labantsit eivätkä kurutsit [Labantsit ja kurutsitolivat unkarilaisia palkkasotureita.] ole miehittäneet ja jotka ovatyrittäneet tulla toimeen omin voimin kuten Kecskemet; siellä, minnejoku taisteleva sotapuolue asettui, siellä vallitsi, ryösteli vain yksipuolue, muut eivät uskaltaneet sinne pyrkiä, mutta missä ei ainoakaanasustanut, sinne samoili koko maailma.
Jonakin päivänä pälkähti Budan pashan päähän hieman veroittaaihmiskuntaa. "Poikani, Dervish beg, kirjotapa Kecskemetin tuomarille!"Ja heti paikalla lähti kirje, jonka vuolaasta kaunopuheisuudesta eipuuttunut peräkaneettia; "Kysymyksessä on päänne!"
Mutta eipä Szolnokin Mustaf begkään menetellyt toisin, sillä hänniinikään veroitti Czeglediä, Körösiä, Kecskemetiä ja ympäristön kyllä.Joka siunattu viikko hän sälytti heidän kannettavakseen uusia taakkojakirjoittaessaan: "Nämä käskyohjeet pitää teidän hevosin viedä jokaiseenkaupunkiin, joka kylään ja toimia niiden mukaan."
Hänen armonsa, urhokas herra Emerich Kohary luotti samaten äveriäihinkaupunkeihin, ja keisarin nimessä hän lähetti Szecsenystä määräyksiä,eikä edes Gacsln piirituomari, hänen armonsa herra Johann Darvas ollutlaiska heitä ahdistelemaan, jos kurutseilta mitä puuttui. Kaikenlisäksi oli vielä raitteja harhailevia tatarilaumoja ja kaikenkarvaisiahajajoukkoja, jotka työskentelivät omiin nimiinsä. Ja kaikkiin näihinpiti olla ystävällisissä suhteissa!
Kecskemetissä pidettiin jo siihen aikaan kuuluisia markkinoita.Mikä silmää hiveli, kielelle maistui, sen kasasivat turkkilaiset,saksalaiset ja unkarilaiset kauppiaat tänne, ja markkinoilla oli ainasurullinen loppu, sillä juuri kun kaikki oli parhaassa käynnissä,kohosi pölyiseltä kujalta pilvi, tuli kurutsi tai turkkilainen taivälähti kuin salamana labantsijoukko ja hävisi kalleimmilla tavaroillasälytettynä jälleen tomupilveen.
Mutta ylväs kaupunki sai niellä karvaat pillerit, sillä josturkkilaiset olivat teltit ryöstäneet, niin hyökkäsivät labantsit nytsuurin vaatimuksin sen kimppuun.
Kaupungin oli viivyttelemättä korvattava kauppiaiden vahingot, muutensyttyi melske; kun labantsi ryösti, oli kecskemetiläis-paroillasama pulma esillä, sillä silloin vaativat kurutsit ja turkkilaisetvahingonkorvausta omille kauppiailleen, ja nämä vaatimukset nousivatmiltei aina tuhanteen kultakolikkoon.
Turhaan huokaili ylituomari Johann Szucs: "Mistä ottaa, mistä?Meillähän ei ole Kremnitzin kultakaivosta, allammehan on vainhiekkakenttä, hiekkaa hamaan helvettiin asti."
Vihdoin kävi tilanne toki aivan sietämättömäksi, pidettiin ankarianeuvotteluja, sitten menivät nuo kunnon porvarit palatinin luokse, jokaherra Paul Feketen kertomuksen mukaan joutui varsin pahalle tuulelle,kun he näet ilmoittivat hänelle, että heillä oli esitettävänä muuanpyyntö.
"Älkää vain pyytäkö paljoa, sillä en suostu sellaiseen."
"Sikäli emme pyydä mitään suurta, että meille itsellemme on jo liiaksisiinä, mitä meillä on."
"Valde bene, valde bene", arveli palatini myhäillen.
"Pyydämme teid