E-text prepared by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
Kirj.
Porvoossa,Werner Söderström,1902.
Pahkakuppi
Eräs joulu
Köyhän hauta
Suuri hyväntekijä
Vala
Lesken ruusu
Vanhapoika
Äidin kuoltua
Tukkimetsässä
"Meren Valloittaja"
Mies, jolla oli peukalo keskellä kämmentä
Ratsumestari
Kolkkalassa olivat lapset taas särkeneet vanhan pahkakupin, talonainoan keittoruoka-astian, joka vuosien kuluessa oli jo ennen kahdestisäretty, vaan kummallakin kerralla jälleen paikattu ja pitäväksi tehty.
Se oli valtavan suuri, koivun pahkasta vuoltu kuppi, johon mahtuipadallinen puuroa kerrassaan ja johon yht'aikaa soveltui koko talonväenlusikat, vaikka heitä olikin hyvän matkaa toistakymmentä henkeä.
Kahdesta kohti oli se jo ennen vahvoilla rautasinkilöillä yhteenliitetty, niinkuin tukkiruuhen pohja, ja oli siltä ollut pitävä jasileä ja täyttänyt tarkoituksensa, mutta lapset, jotka aina tekevätkaikenlaista pahaa, halkasivat sen taas uudesta kohdasta.
He olivat jääneet omin päinsä tupaan isännöimään ja kiskoneet kupinalas hyllyltä pöydän yläpuolella. Oltiin keskellä kovinta talvea,ikkunat olivat paksussa jäässä ja suuri jääpallo pullotti ovessakinjokaisen naulankannan kohdalla, niin ett'ei lasten tehnyt erittäinmielikään mekkosillaan pihalle teutaroimaan. Sillä Kolkkalassa eitehty pojille housuja, ennenkuin kykenivät edes hevosta ajamaan,eikä tyttölapsille hametta, ennenkuin pystyivät edes vettä kaivostanostamaan.
Suojaisemmalla säällä vilahtelivat kyllä mekot pihamaallakin, mutta nytpiti keksiä keinoja tuvassa. Koetettiin ensin käyttää kumoon käännettyäjakkaraa kelkkana, vaan kun ei se oikein ottanut luistaakseenkuluneella lattialla, jossa korkealle jääneet oksat olivat pahanahaittana, niin tulivat siinä miettiessä mieleen rattaat, kiekot ja muutkesäiset kojeet. Ja kun ei ollut muuta pyörivää esinettä saatavissa,niin otettiin pahkakuppi miehissä hyllyltä alas ja alettiin sitäjyryytellä pitkin lattiaa.
Loppu oli se, että kuppi kolahti ankarasti uunin kulmaan ja halkesi,vaikka vahva olikin. Eikä se halennut edes vanhoista liitoksistaan,vaan ihan uudesta kohdasta, sillä rautasinkilät pitivät kyllä entisethalkeamat koossa.
Kova siinä luettiin tuomio lapsille, kun asia huomattiin, ja isä,Kolkkalan jäykkä isäntä, pani sen heti vastustamattomalla voimallatäytäntöön.
Mutta kuppi pysyi siitä huolimatta kahtena kappaleena.
— Nyt siitä on taas asia sepälle, ja mentävä Soijaan saakka, kun eiole omassa kylässä edes seppää, sanoi isäntä niskaansa kylmien jatirauttaen pitkän, äkäisen syljen hammastensa välistä.
Hän seisoi keskellä tuvan lattiaa kupin puolikkaat kädessä, seisoisiinä kauvan ja katseli niitä. Mutta lapset istuivat vetisin silminyhteen ahtautuneina ovinurkkauksessa, kuin säikähtyneet lampaat, jakoettivat mekkonsa liepeillä peitellä paljaita kinttujaan.
Tämä odottamaton tapaus keskellä jokapäiväistä, rauhallista elämänjuoksua, oli hämmentänyt isännän kokonaan. Hän ei osannut ensi hopussaryhtyä mihinkään. Sen hän ainoastaan tiesi, että sepälle oli mentävä.
Vihdoin asetti hän kupin puolikkaat hartaalla varovaisuudella pöydälle,rupesi niitä siinä sovittelemaan yhteen ja katseli ja tarkasteli,olisiko jotain sirua lentänyt hukkaan.
Hän tun