Romaani
Kirj.
Suomentanut
F. H. B. Lagus.
Länsi-Suomen novellisarja II
Raumalla,Osuuskunta Länsi-Suomi R.L,.1907.
Ensimäinen luku.
"Sana, yksi sana vaan!" huudahti reipas pojanääni ja sitä seurasivoimakas käsien yhteen lyönti ja metsä kajahti heleästä naurusta. Tähänsaakka oli ollut hiljaista petäjäin oksissa ja pyökkipuiden latvoissa.Metsäkyyhkynen yhtyi pojan nauruun ja närhi, joka käsien taputuksestaoli säikähtänyt, levitti ruskeat, kauniilla sinikirjavalla pilkullakoristetut siipensä ja lenteli petäjän latvasta toiseen.
Vasta muutama viikko takaperin oli kevät tullut Schwarzwaldiin;toukokuu oli vastikään päättynyt ja kuitenkin oli jo helle niinkuinkeskikesällä ja pilvet kasaantuivat yhä sakeammiksi taivaalle. Aurinkooli jo lähennyt laskuansa, mutta laakso oli niin ahdas, että päivänpyörä oli jo näkyvistä kadonnut ennenkun se suoritti muhkean kulkunsayön porttien kautta.
Kun aurinko meni mailleen kirkkaalla ilmalla, kultasi se ainoastaanpetäjäin latvat lännenpuolisella korkealla vuoren rinteellä. Tänäänpäivän loistava pyörä ei mailleen mennessään ollenkaan näyttäytynyt jalintujen niukka, pian taukoava liverrys sopi yhteen paremmin kuin pojannauru päivän uhkaavien pilvien ja helteen kanssa.
Kaikki missä henkeä oli, näytti alakuloiselta, mutta Ulrikki kajahuttivieläkin äänekkään naurun ja huudahti painaessaan paljaan polvensarisukimppua vastaan:
"Anna minulle. Ruth, tuo vitsa siteeksi. Kas, kuinka se on kuivunut jakuinka se ratisee! Yksi ainoa sana vaan! Ja kun yhden sanan takia istuukaiken päivää selkä koukussa kirjan ääressä — onpa se hullunkurista!"
"Niin, mutta toinen sana ei aina ole yhtäläinen kuin toinen", vastasityttö.
"Piff on paff ja paff on puff" vastasi Ulrikki naureskellen. "Nämäkinrisuoksat sanovat, 'naks', kun minä ne taitan poikki, ja vielä kerran'naks'; ja onhan 'naks' myöskin sana. Ilveilijäkasperin harakka osaaparikymmentä sanaa."
"Mutta isä on sen sanonut", vastasi Ruth poimien kuivia oksia. "Häntekee työtä väsymykseen asti löytääkseen oikeat sanat, mutta ei halvanvoitonhimon takia. Sinä olet aina ollut utelias saadaksesi tietää, mitähän hakee noista paksuista kirjoista. Sentähden minä rohkaisin mielenija kysyin häneltä eräänä päivänä ja nyt minä sen tiedän. Hän huomasi,että minä kummastuin ja silloin hän hymyillen katsoi kirjaan, aivankuin opetustunnin aikana, kun sinä olet tehnyt typerän kysymyksen, jasanoi, että sana ei ole vähäpätöinen asia, ja sitä ei saa ylenkatsoa,ja että Jumala on luonut maailman yhdestä ainoasta sanasta."
Ulrikki ravisti päätänsä ja hetken mietittyään hän kysyi:
"Ja uskotko sinä sitä?"
Pikku tyttö vastasi vaan: "Onhan isä sen sanonut."
Ääni, jolla nämä sanat lausuttiin, todisti lapsen luottamuksen lujaahorjumatonta uskoa, ja sama tunne säteili myöskin katseesta.
Tyttö lienee ollut yhdeksän vuoden ikäinen ja hän oli suora vastakohtamuutamaa vuotta vanhemmalle toverilleen; sillä tämä oli lujarakenteinenja hänen vaaleakutrisesta kauniista kiharapäästään loisti suuretsiniset uhkarohkeat silmät. Tyttö sitä vastoin oli pieni hoikka olento,jolla oli heikko ruumiinrakenne, kalpeat kasvot ja sysimusta tukka.
Hänellä oli yllään yksinkertainen mutta kaupunkilaiseen tyyliin tehtypuku, jalassa sukat ja kengät; poika oli a