Produced by Tapio Riikonen
Novelli
Kirj.
Ranskankielestä suomentanut
Martti Wuori
Kirjallisia pikkuhelmiä XXXXVI
Hämeenlinnassa,Arvi A. Karisto,1911.
O.-Y. Hämeenlinnan Uusi Kirjapaino.
Marcel Prévost on syntynyt 1 p:nä Toukokuuta v. 1862 ja pari vuottasitte valittiin Ranskan akatemian jäseneksi, on nykyään Ranskanetevimpiä kirjailijoita. Käytyään polyteknillisen opiston toimi nuoriinsinööri alussa valtion virkamiehenä Lillessä tupakkateollisuudenalalla, mutta antautui piankin kokonaan kirjailijaksi, julaistuaan v.1887 ensimäisen teoksensa. Siitä lähtien on häneltä ilmestynytkaikkiaan noin kolmekymmentä kirjaa, joista suurin osa on romaaneja jakertomuksia, sekä kolme näytelmää, niistäkin ainakin kaksi hänen omienromaaniensa pohjalle rakennettua ("Les Demi-vierges" — "puolineitsyet"ja "Pierre et Thérèse").
Marcel Prévost on etupäässä naisen sielun, sydämen ja tunne-elämän syvätuntija ja hieno kuvaaja. Kun lukee hänen kynänsä mitä herkullisemmallatavalla kirjoittamia naisten kirjeitä, jossa muodossa muutamat hänenromaaninsa ovat kokoonpannut, niin tuskin uskoo niitä tuuheaviiksisenmiehen kirjoittamiksi. Näitä ovat "Naisten kirjeitä" -nimiset teoksetsekä "Kirjeet Françoiselle". Melkoista huomiota herätti aikanaanromaani "Puolineitsyet", jossa tekijä paljastaa ulkonaisen eheän kuorenalla piilevän sisällisen siveellisen rappeutumisen suuren maailmannaisissa. Varsin mieltäkiinnittäviä ovat romaanit "Le jardin secret"(Salainen puutarha) ja "l'Heureux ménage" (Onnellinen talo), joissatekijä syvälle tunkee ihmissielun uumeniin sen hienoimpia säikeitämyöten.
Todellinen pieni helmi on kertomus Parisin ompelijattarien useinhyvinkin vaiherikkaasta elämästä, "Poupette"-niminen, joka pari vuottasitte ilmestyi alkukielellä ja nyt tarjotaan suomalaisen yleisönluettavaksi. "Nukki" on niin hurmaavasti kuvattu pikku tytti, hänenpelastajansa niin herttaisesti esitetty vanhapoika, ettei voi ollaniistä viehättymättä, kun samalla heidän vastakohtansa, toinen pari,valtaa mielen synkällä kuvalla suuren maailmankaupungin elämänvilinästä.
On ihmisiä, joille aina jotakin tapahtuu. Vaikka heidän kohtalonsaylimalkaan pysyykin ihan tavallisena, niin näyttää sittenkin siltä kuinsallima ehtimiseen ajattelisi heitä suomalla heille, odottamatta jaumpimähkään, milloin huvia, milloin huolta. Toiset taas sallimaunohtaa. Aivan kuin oppilaita, joiden nimet opettaja tuskin muistaa,joilta hän kyselee vain kerran vuodessa ja joita ei koskaan rankaise,— niin tuo salaperäinen jumaluus, joka heidät on elämään viskannut, einäy enää muistavan heidän olemassaoloaan; ainakin se on välinpitämätönheistä, katselee heitä toisella tavoin. Heidän päivänsä kuluvat kuinalmanakan mukaan, vaihdellen vain päivämäärään nähden. Heidännuoruutensa, joka ihan luonnollisesti seuraa heidän lapsuuttansa, antaajo vähemmin selvänäköistenkin aavistaa, mikä on heidän miehuuden ikänsäoleva. Ja vanhuus johtaa heidät huomaamatta loppuun asti.
Päinvastoin, kuin olisi taipuvainen luulemaan, ovat nuo elämän kohtalotniitä, jotka kuluvat kaikista pikemmin: merkkikohtina olevaintapahtumain puutteesta päätyy ajankäsite häipymään ihmisajatuksesta;eikä mikään ole vuolaampaa, nopeampaa elää, kuin ehdotonyksitoikkoisuus. Levottomat ne ovat, jotka levottomuude