E-text prepared by Tapio Riikonen

UNTA JA TOTTA

Kirj.

LARIN-KYÖSTI

Helsingissä,Kustannusosakeyhtiö Otava,1901.

SISÄLTÖ:

UNESSAKÄVIJÄ:

Unessakävijä
Itsepettäjä pimeässä 1-12
Kevätlaineet
Vuoren vallassa
Mieron iloa 1
Mustalaisverta
Kammion kahleissa
Myllyn luona
Ripsien raossa
Polun päässä
Pieni peikko
Maailman sivussa
Lemmenkateessa
Yrttitarhassa
Virran pohjalla
Sinisessä siimeksessä
Lyyli
Varjossa ja valossa
Tulikukka
Mieron iloa 2
Unen perhot
Ihanne
Paholaisen huutokauppa
Magdaleena
Silmästä silmään

MAALAISSOINTUJA:

Tuulan tei
Saariretki
Sateella
Vihreä veräjä
Hidas Hippo
Mustalaisia talossa
Pois meni päivä
Nimismies
Puuskan surulaulu
Toisella puolen lahden
Viinakurri
Kotipolulla
Ensi lumen tullessa
Uuden vuoden yö
Vaari ja vaarin kello
Valkeat neidot
Istun metsän kivellä
Auringonkukka
Mellakka kievarin raitilla
Iltapuhteet
Talvi-iltahämärässä
Hiihtämässä
Veräjän-Mikko
Talvitiellä
Tukkiherra

UNESSAKÄVIJÄ

UNESSAKÄVIJÄ.

Mun henkeni vaeltaa, kun raukeat silmäni suljen, ma harhaan höyhensaarien taa ja houreen huippuja kuljen.

    Ja kullassa kuutamon
    ma unhonyrttiä kerään
    ja uksella autuuden asunnon
    ma päivän huolihin herään.

Pois kodista eksynyt oon, ma vieraille vuoteille yöksyn, ma vaellan unelmien aurinkoon ja kerran ma kuiluun syöksyn.

ITSEPETTÄJÄ PIMEÄSSÄ.

(Hän, itsepettäjä virui olkivuoteellaan ja pimeä oli hänenkidutuskammionsa, hän katsoi sieluunsa kuin hämärään huoneeseen japainiskeli itsensä kanssa, sillä hän oli pettänyt itsensä jahyljännyt hyvyytensä ja korskeuden henki puhui hänen kauttansa):

Minä hämärästä kuiskeen kuulen läpi huurun ja harmaan sauhun, ja äänet solisee, loiskaa ja soi, min'en huutaa voi, näen pimeän partaalla keltaisen kalvon ja pimeän pohjassa kahleissa kauhun ma yksin yössä valvon.

Mun allani avaruus aukee, näen vihreän, limaisen portaan, sieltä sekava helvetti heijastaa, — pois valuu maa, näen laihat kädet, ne toisiaan kaulaa, siellä kirotut henget sortuu ja sortaa, ja kimeä kuoro laulaa.

Ma katselin usviin ja uumeniin, ma veteliä vesiä näin, näin pitkän varjon vuorella, se liikkui ja leijui päin.

    Mun sieluni vajosi varjoihin,
    ma silmäni käänsin pois,
    ma kuulin äänen himmeän
    kuin kaukaa käynyt se ois.

    Ja kiperän männyn runkoa
    mun käteni kiemuroi,
    en tahtonut syöksyä syvyyteen
    ja pohjaton pimeys soi.

Läpi yön kimakirous kimposi,

...