Produced by Tapio Riikonen
Kirj.
Mark Twain
Englanninkielestä suomentanut
V. Hämeen-Anttila
Alkuperäinen nimi: The Man that Corrupted Hadleyburg
Hämeenlinna,Arvi A. Karisto,1917.
Siitä on vuosia kulunut. Hadleyburg oli koko seutukunnan rehellisin januhteettomin kaupunki. Kolmen sukupolven ajan oli se säilyttänyt tuonmaineensa tahrattomana ja ylpeili siitä enemmän kuin mistään muustaomistamastansa. Niin ylpeä se oli siitä ja niin harras turvaamaan senpysyväisyyttä, että lapsukaisille jo kehdossa alettiin opettaakunniallisen käytöksen periaatteita, ja samanlaiset opetukset tehtiinsiitälähtein pääasiaksi koko heidän kehitysvuosiensa kasvatuksessa.Kaiken aikaa torjuttiin niinikään kiusauksia nuorison tieltä, jottanousevan polven kunto sai kaikki mahdollisuudet karaistuakseen jalujittuakseen, ikäänkuin luihin asti juuttuakseen. Naapurikaupungitolivat tästä kunniakkaasta ylevämmyydestä kateellisia. Ne olivatirvistelevinään Hadleyburgin siitä tuntemaa ylpeyttä ja pitävinään sitäturhamaisuutena. Mutta pakko oli niiden sentään tunnustaa, ettäHadleyburg toden teolla oli lahjomaton kaupunki, ja jos noiltatoispaikkalaisilta tiukemmin tiedusti, niin myönsivät he senkin, ettäpelkkä Hadleyburgista kotoisin oleminen riitti kaikeksi nuoren miehentarvitsemaksi suositteluksi hänen syntymäkaupungistaan lähtiessäänulomma etsimään vastuullista tointa.
Mutta ajan mittaan Hadleyburg viimein kovaksi onnekseen loukkasi erästäsitä kautta kulkevaa muukalaista — mahdollisesti tietämättään,varmastikin välittämättään, sillä Hadleyburg oli itsekylläinen eikäpiitannut rahtuakaan muukalaisista tai heidän mielipiteistään. Olisikuitenkin ollut hyvä tehdä poikkeus tähän yhteen nähden, sillä hän olikatkera ja kostonhimoinen mies. Kautta kokonaisen vuoden harhailujenhän hautoi kärsimäänsä vääryyttä ja yritteli kaikkina joutohetkinäänkeksiä sille riittävää hyvitystä. Moniakin suunnitelmia hän sommitteli,ja hyviä ne olivat jokainen, mutta yksikään ei ihan kyllinperinjuurinen. Kehnoimmatkin niistä olisivat tuottaneet tärviötä monenmonituiselle yksilölle, mutta hänen vehkeensä piti kohdata kokokaupunkia, ainoatakaan asujanta koskemattomaksi säästämättä. Vihdoinhänen mieleensä johtui oivallinen aatos, sykähdyttäen hänen sydäntäänilkimielisellä ilolla. Hän kävi siitä oitis laatimaan suunnitelmaansa,itsekseen sanoen: "Se keino tepsii — minä lahjon kaupungin."
Kuutta kuukautta myöhemmin hän läksi Hadleyburgiin ja saapui kärryilläkello kymmenen tienoissa illalla pankin vanhan rahastonhoitajantalolle. Hän reutoi kärryiltä selkäänsä säkin, hoippui sitä kantaenpihan yli ja koputti ovelle. Naisen ääni virkahti: — Sisään. — Hänastui huoneeseen ja laski säkkinsä rautauunin loukkoon, kohteliaastihuomauttaen vanhalle rouvalle, joka lampun ääressä luki"Lähetyssanomia":
— Istukaa vain, rouva hyvä, en teitä häiritse. Kas noin — nyt se onjokseenkin hyvässä piilossa; tuskin tietäisi siinä mitään olevankaan.Saanko toviksi tavata miestänne, hyvä rouva?
Ei, hän oli mennyt Brixtonissa käymään, palatakseen kenties vastaaamulla.
— Vai niin, hyvä rouva; no, eipä sillä väliä. Halusin vain jättää tuonsäkin hänen huostaansa, luovutettavaksi oikealle omistajalleen, kun selöytyy. Minä olen vieras; hän ei minua tunne; pistäysin vain täksiiltaa kaupunkiin suorittamaan tehtävän, joka on ollut kauvanmielessäni. Asiastani olen nyt valmis; lähden hyvillä mielin ja hiukanylpeissänikin, ettekä minua enää mil