Kertomus Turusta 1660 vaiheilta
Kirj.
Suomensi
Jyväskylässä,K. J. Gummerus’en kustantama,1888.
Varhain keväällä vuonna 1663 käveli eräänä iltana kolme nuortaylioppilasta pitkää Hämeenkatua Turussa. He kulkivat luostariinpäin, siihen kaupungin osaan, joka oli saanut nimensä muinoin siellälöytyneestä dominikaniluostarista. Tultuansa lähelle kadun loppuapoikkesivat he kapealle syrjäkadulle, joka johti Vartiovuorelle. Tämäsyrjäkatu oli niin likainen, että oli mahdollista kulkea ainoastaantoista syrjää, pitsin huoneriviä, jossa muutamat laudanpalaset jaliejuun uponneet tiiliskivet sallivat päästä jokseenkin kuivin jaloin.Vaikeampi oli nousta liukkaita vuoren kulmia, joiden rotkot vieläolivat lumella peitetyt.
Päastyänsä vuorelle seisahtuivat he korkeimmalle kukkulalle rakennetunVartiotornin juurelle katselemaan näköalaa. Heidän jalkojensa juurellalevisi Turun kaupunki niinkuin kartalla. Lähinnä, vuoren ja joenvälillä, oli luostari komeine kivirakennuksineen, kauempana oikeallaBrinkala-rakennus, sisältävä raatihuoneen kellotornineen ja päävahdin,jota sanottiin "kortigaaliksi" (corps de garde). Tämän vieressä isontorin varrella oli komea hovioikeudenrakennus, ja siitä ulottuivatKirkko- ja Hämeenkadut, kaupungin paraat kadut, joiden, samoin kuinisontorinkin varrella, oli kivirakennuksia tuomiokirkkoa kohden, jokakohousi kukkulallaan ylpeänä ja mahtavana läheisten rakennusten yli,ja korkeata kirkkomuuria kohden, josta koulun ja akademian rakennuksetmuodostivat osan, kauempana olivat Ryssänmäki ja sen lukuisattuulimyllyt ikäänkuin rauhallisina vartioina. Kivikartanoiden ja kirkonpunaiset tiilikatot erosivat silmäänpistävästi laskevan auringonvalossa köyhempien kaupunginosien, niinkuin Ryssänmäen, Mätäjärvenja Luostarinmäen turvekatoista, joilla sammal ja yökönlehti alkoivatviheriöidä sulaneen lumen kostuttamina ja kevätauringon lämmittäminä.
Joen toisella puolen oli "pieni puoti", lähellä korkeaholvista siltaakivirakennuksineen ja puukirkkoineen, Pyhän hengen kirkko nimeltään,ja siitä ulottui Anningaistenkatu pitkän kärmeen muotoisena ainaAnningaisten mäelle saakka, joka oli täynnä mataloita, köyhiä tölliä.Muutoin näkyi toisella puolen jokea ainoastaan leveitä katuja, janäiden takana kohosi pohjoisessa Räntämäen kirkon jyrkkä katto,koillisessa Nummen kirkko ja lounaisessa Turun linnan mahtavat muurit,jonne rivi mataloita rakennuksia vaihdellen puu-istutusten kanssaulottui.
Meidän kolme ylioppilasta katseli ääneti kaunista, hymyilevää taulua.Rauhallinen kaupunki lepäsi auringon laskiessa niin viehättävänä jaystävällisenä. Tuomiokirkon korkeasta, kuparikukolla varustetustatornista kuului ruumiskellon soitto täyttäen ilman värähtelevällääänellään, ja joen jääpeitteellä ajoi joukko talonpoikia hiljaakuormineen kaupunkiin. Lumi oli jo paikkapaikoin sulanut kedoilta, jailmassa vallitsi se ihmeellinen keväinen luonne, joka täyttää kaikkienja varsinkin nuorison rinnan sanomattomalla viehätyksellä. Yksiylioppilaista osoitti kädellään Räntämäen kirkkoa, jonka katto juurihohti ruusunpunaisena.
— Lieneeköhän tosi, kun sanotaan että Turun kaupunki kaikkein ensiksioli rakennettu tuonne vanhan piispanistuimen luo, sanoi hän.
— Ystävämme Daniel ei voi koskaan olla mainitsematta menneitä aikoja,ei edes kun hän työllä ja vaivalla on kiivennyt vuorelle katsomaaneikö kevätaurinko ole sulattanut jäätä Airiston seliltä, sanoi toinentovereista puoleksi