Produced by Jari Koivisto
Suomennos.
Lukemisia Kansalle. N:o 32.
Turussa,G. W. Wilén'in ja kumpp. kirjapainosta,1864.
J. W. Lillja ja Kumpp. kustannuksella.
Imprimatur: G. F. Aminoff.
Tuhat vuotta on siitä ajasta asti kulunut, kuin kristin-uskonoppiaensikerran Ruotsissa saarnattiin. Tämä oppi ei suinkaan ollut siellä,ennen tätä aikaa, peräti outo, koska se vähitellen oli tullut tutuksi,osittain niiden kristittyjen vankein kautta, jotka raivokkaat,ajelehtavat merisissit[1] olivat vierailta mailta ottaneet ja myötänsäkotiin tuoneet, osittain suurellisempain ja rikkaampain Ruotsalaistenmatkojen kautta, joilla he usein kauvan aikaa oleksivat ulkomaidenkuningasten linnoissa ja oppivat kristinuskon tuntemaan. Mutta ennen9:sännen vuosisadan alkua ei tätä pyhää oppia ollut Ruotsissasaarnattu, ja voimme siis sanoa, että se oli vasta siihen aikaan, kuintähän asti vallitseva pakanallinen pimeys rupesi hajoamaan jakristillisyyden kirkas päivä tuli pakanuuden synkeän yön siaan. Jokauvan olivat Pohjaiskansain urhoolliset merisissit olleet etelän- jalännenpuolisen Europan asujamille hirmuna; sillä missä hyvänsä hematkustivat, sinne jättivät he kauhistavia jälkiä peräänsä, levittivätturmiota, riistivät ja murhasivat semmoisella hillitsemättömälläjulmuudella, että monta aikaa kirkoissa rukoiltiin. "Pohjalaistenriehumisesta varjele meitä laupias Herra Jumala!" Nyt ruvettiin todenperästä aprikoimaan eli tuumaamaan, kuinka näille hirmuisillekamppauksille olisi loppua saatava, ja huokeasti ymmärrettiin, että eise millään muulla tavoin kävisi laatuun, kuin Pohjan kansojenkääntymyksellä kristillisyyteen, jonka voima tekemään raakoja tapojalauhkeammaksi ja sivistämään raivottomia mieliä, oli itsensä kaikkiallaerinomaisen suureksi ja vaikuttavaiseksi osoittanut. Yhdeksännenvuosisadan alussa lähetti kuningas Emundi, joka silloinhallituskumppaninsa Bjöörnin (karhun) kanssa Ruotsia hallitsi,muutamia lähettiläisiä Saksan keisarin, Ludwikin, liialta nimeltäHurskaan, tykö, eräitä valtakunnallisia asioita päättämään. Nämätlähetetyt juttelivat keisarille, Ruotsissa löytyvän monta, jotkaolisivat halulliset kristinuskoon rupeamaan ja että kuningas Emundiottaisi ne kristityt papit suosiollisesti vastaan, jotka sinnelähetettäisiin. Tähän pitkään matkaan, jonka arvattavasti täytyi ollakaikenlaisten vaarojen, vahinkojen ja hylkäysten kanssa yhdistetyn, eikuitenkaan kukaan rohennut ruveta, paitsi Ansgario ja eräs hänenvirkaveljensä.
Tämä Ansgario oli monessa kohdassa oivakuntoinen mies, ja sehalumielinen uutteruus, jolla hän kiivasi pohjaiskansojen kääntymisenpuolesta kristinuskoon, hankki hänelle Pohjan Apostolinjalokunniaisen liika-nimen. — Hän syntyi — niinkuin sanotaan —vuonna 800 Saksan maalla, ja oli korkeata sukua. Varhain kuoli häneltääitinsä, jolloin hänen isänsä pani hänen kouluun, oppiaksensa lukemaan,mutta sanotaan alussa ei olleen erinomaisen huolivaisen tietojenhankkimisesta ja sielunsa siventämisestä. Silloin kerrotaan hänestä,että hän kerran oli nähnyt semmoista unta, että hän oli mutaa ja likaatäydessä paikassa seisovanansa. Siinä vieressä näkyi kaunis ja viheriätie, jolta tuli esiin oivallinen, valkeissa ja paistavissa vaatteissaoleva rouva, joka Ansgariosta näytti neitsyt Marialta. Häntä seurasimonta muuta myös valkeata ja paistavata naista, joiden seurassaAnsgarion äitikin oli. Saatuansa hänen nähdä, rupesi hän kokemaanpyrkiä päin äitiinsä, mutta ei voinut päästä mudasta irti. Niin neitsytM