Produced by Tapio Riikonen
Kaarle X Kustaa
Kirj.
Kansanvalistusseura, Helsinki, 1915.
Kaarle X Kustaa
1. Puolan sodan hankkeet.
2. Puolan valloitus.
3. Puolalaisten nousu.
4. Jaroslavin retki.
5. Arvi Wittenberg Varsovassa.
6. Arvi Wittenberg,
7. Varsovan tappelu.
8. Suomen rakuunat Puolassa.
9. Marssi Juutinmaalle.
10. Retki Beltien yli ja Roskilden rauhansovinto.
11. Olot Käkisalmen läänissä.
12. Venäläisten hyökkäys maahan.
13. Käkisalmen piiritys.
14. Kustaa Eerikinpoika Horn Suomen kenraalikuvernöörinä.
15. Kustaa Evertinpoika Horn.
16. Suomen valtiollinen asema ja suomalaisuus 17:nnellä
vuosisadalla.
17. Neljänneksen peruutus.
18. Herman Fleming.
19. Toinen sota Tanskaa vastaan.
20. Kaarle X Kustaa.
1. Puolan sodan hankkeet.
Luopuessaan kruunusta oli Kristiina saanut säädyt suostumaan siihen,että hänen orpanansa, Pfalz-Zweibrückenin herttua Kaarle Kustaa,tulisi Ruotsin hallitsijaksi. Mutta huhu aiotusta vallanmuutoksestaantoi taas puolalaiselle Vaasa-suvun haaralle tilaisuuden tuomaan esiinvaatimuksiansa. Juhana Kasimirilta tuli lähettiläs Tukholmaan."Herrani", julisti puolalainen, "on tosin saattanut kärsiä sitä, ettäniin läheinen sukulainen, kuin Kristiina, hallitsi oikeastaan hänelleitselleen tulevassa perintövaltakunnassa. Mutta sitä hän ei voi milläänmuotoa sallia, että ventovieras, joka vain äidin puolelta on Vaasansukua, saisi Ruotsin kruunun." — "No, hyvä sitten", vastasi Kristiinakylmäkiskoisesti, "orpanani tuokoon 30,000 kelpo vierastamiestäoikeutensa todistajiksi."
Juhana Kasimir olikin ihan umpisokea ja mieletön, kun hän tällähetkellä antoi sodan aihetta, johon nuori, maineenhaluinen Kaarle X olihyvin halukas käymään kiinni ja joka myös oli varsin mieluinen suurelleosalle Ruotsin kansaa. Äskeiset suuret, loistavat voitot olivatvanhan viikinki-innon uudestaan sytyttäneet. Jo v. 1651, hetikolmekymmenvuotisen sodan loputtua, kirjoitti Ranskan lähettiläsTukholmasta: "Täällä vaan arvellaan, ettei Ruotsi sodatta voi tullatoimeen. Kotiintulleet soturit, niin sanotaan, tuskin taipunevatkotimaansa tarjona olevaan lainkuriin ja köyhyyteen. Ja sitä paitsi eiolisikaan viisaasti tehty, jos annettaisiin Ruotsin ainoan voimanraueta. Sillä jos tämä nykyinen sotainen henki ja kunto kymmenenkinvuotisen rauhan kautta laimistuisi, niin Ruotsi, jossa ei kauppa eikäteollisuus kukoista, tulisi köyhäksi ja unohtuisi pois maailmanhuomiosta." — Samat mielipiteet tulivat ilmi nytkin, kunvaltaneuvoskunnassa Puolan loukkaava sanoma tuli puheeksi. "Sodankautta", niin sanottiin, "on Ruotsi tuntemattomuuden pimeydestäkohonnut maineen loistoon; sodalla on tätä mainetta edelleenkinvoimassa pidettävä. Pitkällisen[1] rauhan ja laiskan joutilaisuutemmevuoksi onkin se jo alkanut himmetä. Ja jos rauhaa vielä kauemminkestää, tulee myös paras voimamme, sotaväki, pelkurimaiseksi jakykenemättömäksi sodan vaivoja kestämään." Näin arvelivat useimmat;ainoastaan muutamat, niiden joukossa suomalainen Herman Fleming,tahtoivat, että rauha, jos mahdollista, säilytettäisiin. Suurempierimielisyys sitä vastoin puhkesi ilmi, kun tuli puheeksi: ketävastaan sotaan ryhdyttäisiin. Muutamat arvelivat, että Tanskaetupäässä olisi kukistettava, toiset katsoivat sodan Venäjää vastaanedullisemmaksi; mutta enemmistö päätti, että pitäisi Puolan