E-text prepared by Tapio Riikonen
Kuvia suomalaisten saaristolaisten elämästä
Kirj.
WSOY, Porvoo, 1903.
I. Sinnepäinhän on minunkin matka.
II. Satu särmäisestä rantakalliosta.
III. Rauhoitusalueet.
IV. Kiuskerissa talvella.
V. Jäykistyneet sormet.
VI. Hailiapaja sunnuntaina.
VII. Hylkeenpojan leikki.
VIII. Kaislikon rinnassa.
IX. Eräs joulukuun retki.
X. Käynti Hanhikivellä.
XI. Pantsu.
XII. Kalat nuotassa.
— Siis todellakin aiot lähteä hiihtämään merelle, Antti?
— Eihän sinne majakkaan muuten nyt pääse.
— Mutta tuuli kiihtyy, luuletko jäitten pysyvän paikoillaan?
— En tiedä, mutta eihän tässä epäileminenkään auta…
Tämä keskustelu tapahtui eräänä talviaamuna muutaman Suomenlahdenulkosaaristolaiskylään kuuluvan talon pihalla. Nuori mies korjailisiinä, jo matkapuvussa ja laukku olalla, suksiensa näystimiä juurihiihtämään lähtiessään. Vanha kalastaja häntä varoitteli lähtemästä;muu talonväki seisoi viluissaan siinä ympärillä. Kaikkien katseettähtäsivät lumenpeittoiselle selälle: sikermä pieniä, matalapuisiasaaria rajoitti siellä näköalan, mutta muutamain lomitse kumottikumminkin jo rajaton, aava, valkoinen meri. Se oli Suomenlahden ulappa,ja sinne aikoi nyt nuori mies yksin hiihtämään. Hän asetti jo suksethangelle, otti seinän vierustalta sauvansa, joista toisena oli tukevatuura, mutta jäi vielä hetkeksi sauvainsa varaan seisomaan. Vakava ilmeoli hänen terävässä katseessaan, kun hän tuokioksi pyörähti tuuleenpäin, joka heilutti pihalla seisovain naisten hameitten liepeitä jaleyhytti vanhan kalastajan partaa.
Kalastaja seurasi lähtevän liikettä silmillään ja varoitti vieläkin:
— Tällä tuulella on voimaa siellä ulkona selällä. Pauketta sieltä joon kuulunut, jää on äännellyt sillä äänellä, joka sillä on, kun serupeaa elämään.
Antti ei vastannut, liikahtamatta seisoi. Hän oli pari päivää sittenlähtenyt kotoaan, kaukana meressä olevasta Somerin saarestamantereelle. Somerissa hän oli majakan vahtina, ja siellä oli hän,niinkuin muukin majakkaväki, ollut vankina koko talven joulun altaasti, jolloin sinne viimeiset talvimuonat oli tuotu. Tavallisuudenmukaan meri oli nytkin kevättalveen asti ollut Somerin ympärillä jäätönja vapaa — tämä osa Suomenlahtea menee harvoin umpinaiseen jäähän, —mutta nyt maaliskuulla meri oli kovien pakkasten ja tyynten ilmainaikana täälläkin jäätynyt vahvaksi. Silloin oli Antille tullut asiaamantereelle. Hänen nuori vaimonsa oli sairastunut eivätkä riittäneetsiihen tautiin majakkaväen vanhat taidot ja kotilääkkeet. Merenjäädyttyä Antti oli senvuoksi päättänyt lähteä hiihtämään mantereelle,lääkäriä puhuttelemaan ja lääkkeitä saamaan. Tällaisen retken hän olitehnyt ennenkin — vaikk'ei yksin — oli hiihtänyt tuon viidenpeninkulman meritaipaleen mantereelle, jota ei majakkaankumottanutkaan, ja taas takaisin, ja hyvin oli käynyt. Pahin vaarasiinä uhkasi, jos nousisi myrsky ja jää lähtisi liikkeelle, sitenkatkaisten paluutien. Mutta Antti uskalsi senkin uhan, lähti yksinmatkalle, ja hyvin hän mantereelle saapuikin. Nyt hän oli palaamassasaareen, yön hän oli levännyt saariston viimeisessä talossa, ja nytolisi ollut painuttava merelle.
Tekeekö se nyt juuri pahimmoilleen hänelle sittenkin tenän? Tuuli, tuonukkuvan a