Produced by Tuula Temonen and Tapio Riikonen
Historiallisia kertomuksia
Kirj.
Porvoossa,Werner Söderström Osakeyhtiö,1904.
Onnen aalloissa.
Kaksi kuvaa kuluneilta ajoilta
Teini
Krister-herran verkalasti
Suomalainen seikkailija
Kuoleva vanki
Vanha kersantti
Työn lomassa
Erään tiedemiehen kohtalo
Eräs markkinamatka
Onnen aalloissa
Hämeentullin portin luona Turussa istui kirkkaana kesäaamuna nuorityttö ojan partaalla lähellä tietä, kudelma kädessään. Hän oli siitäläheisestä talosta kaupungin laidasta ja hän vartioitsi siinä pieniäsiskojaan, jotka pellon pientareella leikkivät. Lauhkea tuuli kävimaista päin, pehmoisesti se notkautteli pellolla heilimöivää viljaa japuhalsi ohimennen ominlupinsa alas tytön hartioille sen ohkasen huivin,joka oli peittänyt hänen kellertävän tukkansa ja varjostanut päivältähänen vaaleita kasvojaan. Se paljasti herttaiset, lapsekkaan tuoreettytönkasvot, iloiset, veitikkamaiset silmät ja solakan, valkoisenkaulan, jonka kevyt kesäpuku jätti peittämättä. Tyttö naurahti tuulenleikille, hänen poskensa painautuivat pehmoisille kuopille ja hän laskikudelman kädestään, korjatakseen taas liinan päähänsä. Sitä tehdessäänkohotti hän päänsä ja kohensi kiharan otsaltaan, — vaan silloin hänjäikin hetkeksi niinikään liikahtamatta istumaan, huivi ojennetussakädessään. Sillä hän oli samassa nähnyt maantieltä, kaupungista päin,tulevan jotakin kiiltävää ja komeaa, joka hänen katseensa oli vallannut.
Sieltä ajoi Turun linnasta päin muhkea ratsastusseurue. Vaskisetpäitsikoristeet ja kultaset kannukset välähtelivät päiväpaisteessaja ratsastajain väljät, värikkäät viitat ja hattujen kepeät töyhdöthulmusivat tuulessa. Ratsujoukko läheni porttia, tyttö tunsi jotulokkaat: se oli herttua seurueineen, linnan aatelisherrat olivatmetsästysretkelle lähdössä, — palvelijat tulivat taaempana kantaentorvia ja pyssyjä ja taluttaen vitjoista virmoja ajokoiria. Joukonkeskessä ratsasti nuori Juhana herttua itse punaisessa samettipuvussaja kullankarvaisissa damastisaappaissa, ratsasti siinä laskien leikkiäseurueensa kanssa ja vallattomasti hypitellen sirojalkaista orhittaan.Hän oli vielä hento kuin poikanen, vaalea parranpohja varjostituskin näkyvästi hänen nuorekkaita huuliaan; mutta pitkä hän oli javarreltaan solakka ja notkea. Hän oli nyt äsken 19-vuotiaana, isänsäKustaa Vaasan palattua Turusta Ruotsiin, jäänyt yksin vasta saamaansaSuomen herttuakuntaa ja Turun linnaa hallitsemaan, ja hänen reippaastailomielisyydestään näkyi, että hän aivan avomielisesti nauttivereksestä herttuankilvestään ja uudesta käskijävallastaan.
Tyttö, joka ojan partaalla istui, sitoi seurueen lähestyessä taaskiireesti huivin päähänsä, veti sen alas kasvojaan varjostamaan japainautui käsityötään kutomaan. Hän oli punastunut tuon komean seurueennähdessään, hänen sydämensä oli ruvennut tykyttämään — ei tiennythän itsekään miksi — ja nyt tahtoi hän istua kumarassa siinä tienpartaalla, kunnes metsästysseurue oli ratsastanut ohi. Vaan tyttö kuuli— kauhukseen —, ettei se ajanutkaan ohi. Hän ei päätään nostanut,vaan hän kuuli ratsun pysähtyvän hänen kohdalleen tielle, ensiksi yhdenja sitten useampia, ja puhetta ja naurua kuuli hän aivan viereltään.Ja aivan hän pelästyneenä säpsähti, kun hän yhtäkkiä kuuli äänen, jokailmeisesti puhutteli juuri häntä.
— Terve, tyttö siinä ojan partaalla… mikset tervehdi herttuatasi?