E-text prepared by Tapio Riikonen
Kirj.
Suomentanut Helmi Setälä
Helsingissä,Kustannusosakeyhtiö Otava,1909.
Kaunis lokakuun aamu Lontoon koillisosassa, laaja alue peninkulmienpäässä Mayfairin ja St. Jamesin Lontoosta; kadut eivät ole lainkaanniin kapeat, likaiset, löyhkäävät ja tukehduttavat kuin siellä.Vaatimattoman keskiluokan tyypillinen kaupunginosa; leveät kadut;vilkas liike; runsaasti rautapeltisiä, rumia mukavuuslaitoksia; jokataholla radikaalisia klubeja, raitiovaunuraiteita, joilla alituisestiliikkuu keltaisia vaunuja; pääkatujen varrella talojen edustallaruohokenttiä — puutarhoja, joissa ei kukaan uskalla astua muuta kuinpientä polkua pilkin, joka johtaa portilta talon ovelle; rumia,tyylittömiä tiilitaloja pitkissä, yksitoikkoisissa riveissä, mustiarauta-aitauksia, kivitettyjä katukäytäviä, tiilikattoja, ihmisiä,joko kunniallisen huonoissa tai arveluttavan kurjissa pukimissa,jotka kuuluvat kaikki itse ympäristöön ja parhaasta päästäkeskustelevat vain välinpitämättömästi toisten asioista. Heidäntarmonsa ja mielenkiintonsa ilmenee vain ahneutena ja liikeintona.Poliisikonstaapeleita ja kirkkojakin on siksi paljon, etteivät ne voikatkaista yksitoikkoisuutta. Aurinko paistaa kirkkaasti; ei olevähintäkään sumua; ja vaikka savu likaakin ja mustaa kaikki paikat,sekä kädet ja kasvot että tiilet ja rappaukset, niin se ei sittenkäänole kyllin paksu häiritäkseen lontoolaisen hauskuutta.
Tässä epämieluisassa erämaassa on myöskin keitaansa. Hackney Roadintoisessa päässä on suuri puisto, jota puinen aitaus ympäröi ja siinä onrunsaasti ruohokenttiä, puita, järvi uimista varten, kukkapenkereitä,joissa huono aisti viettää voittoaan, ja hiekkakasa, joka alkuaan olituotu rannikolta pikkulasten iloksi, mutta pian jäi oman onnensanojaan, kun siitä tuli luonnollinen tarvepaikka kaikille Kingslandin,Hackneyn ja Hoxtonin pikkueläimille. Lava, tyhjä forum uskonnollisia,vapaamielisiä ja valtiollisia puhujia varten, cricket- ja urheilukentätja vanhanaikuinen kivikioski ovat siellä yleisön viekoituksena.Kaikkialla, missä puut ja viheriät kentät rajoittavat näköalaa, onhyvin kaunista. Mutta siellä, missä lakea maa ulettuu vain harmaihinaitauksiin, missä silmää kohtaa tiiliset ja rapatut seinät, kyltit jaloppumaton joukko savuisia piippuja, tekee seutu aution ja harmaanvaikutuksen.
Kauneimpana esiintyy Victoria Park St. Dominicin pappilanpäätyikkunasta, minne ei vilaukseltakaan näy tiilitaloja. Pappilaankuuluu kaksi yhteenliitettyä rakennusta, jonka etupuolella on pienipuutarha ja portaali. Vieraat kulkevat portaita ylös portaaliin; talonasukkaat ja kaupustelijat käyttävät hyväkseen portaitten alla olevaasisäänkäytävää, joka johtaa alakerroksen ruokahuoneeseen, missä kaikkiateriat nautitaan, ja kyökkiin, joka on ruokahuoneen takana.Ensimäisessä kerroksessa, samalla tasolla kuin halliin johtavasisäänkäytävä, on vierashuone, jonka suuri ikkuna viettää puistoon.Tässä huoneessa, ainoassa, josta ateriat ja lapset voidaan pitääloitolla, työskentelee kirkkoherra, kunnianarvoisa James Mavor Morell.Hän istuu kiertyvässä, kaarevaselkäisessä kirjoitustuolissa ikkunanedessä olevan pitkän pöydän päässä siten, että hän vasemman olkapäänsäyli voi nähdä puistoon. Pöydässä kiinni, sen toisella puolella, seisoopienempi pöytä, jolla on kirjoituskone. Konekirjoittaja istuu koneenääressä, selin ikkunaan. Suurella pöydällä on lentokirjoja,sanomalehtiä, kirjeitä, konttorialmanakka, postitaksoja y.m. Erityinentuoli niitä vieraita varten, jotka tulevat asialle kirkkoherran luo,seisoo keskellä lattiaa, häneen päi