E-text prepared by Jari Koivisto
Lukemisia Kansalle. N:ot 166-168.
Turussa,J. W. Liljan kirjapainossa,1862.
Imprimatur: C. A. Sanmark.
Esipuhe.
Meidän tietääksemme ei vielä ole suomeksi ilmestynyt sentapaistakokousta, kuin tämä tästä lukialle tarjona oleva. Meidän käyttämämmenimitys, kokka-tarina, vastaa muukalaista sanaa: anekdot, joka tuleekreikan-kielestä, kussa anekdoton merkitsee tosia tapauksia, sanojaj.n.e., joita ei vielä ole kirjoitettu, tahi joitten keksiäin nimiäjoko ei tahdota, tahi ei enään taideta ilmoittaa.
Päivä päivältä on "anekdot" -sanan mieli laajentunut. Nyt tarkoitetaansillä sanalla sekä kokka-puheita, että myös pieniä tarinoita,opettavaisia satuja j.n.e.
Kokka-tarinain jakaminen luokkihin (esim. ruhtinas-, pappis-, tuomari-,talonpoikais-tarinoihin) on monesta syystä sopimaton, välistä kentiesloukkaavakin. Paras järjestys on tässä ei seurata mitään vakavaajärjestystä. Ne ovat verrattavat huonekaluihin, jotka, ehkeiyhdistettyinä, kuitenkin täyttävät ja kaunistavat kamaria.
Usiat lukiat ehkä pitänevät muutamia ja montakin näistä tarinoistaaivan halpoina; mutta meidän sopii sanoa: kuka voi kaikkein mieltänoutaa, ja viitata ensimäiseen tarinaa.
1.
Kuka voi kaikkein mieltä noutaa? Eräs hyväntahtoinen vanhus, jolla oliaasi myytävänä, otti kerran kanssaan noin 13-vuotisen poikansalähimmäiseen kaupunkiin, jossa oli markkinat. Heille tuli ensin vastaanmies, joka sanoi: "voi, hölmöjä kun olettekin molemmat; tuolla astuuaasinne komeasti edellänne ja itse kuljette jalkasin!" — Näistänuhteista pani vanhus poikansa aasin selkään. — "Hyi … haasti toinenmies, heitä kohdaten … sinä poika-lurjus joudut vissiin hirteen.Sopiiko sinun ratsastaa, samassa kun isäsi täytyy jalkasin käydä sunperässäsi?" — Tuo vanha arrenteeraja, seuraten tätä neuvoa, käskipoikansa astua alas, ja hyppäsi itse aasin selkään. — Nyt tapasi heitäkunniallinen vaimo markkinoille mennessään ja lausui surkeillen: "voi,vanhus, sun sydämessäsi ei lie sääliä; sun lihava ja laiska ruumiisilojottelee tuolla juhdan selässä, milloin tämän pienen poikarukantäytyy tallata polviin saakka kurassa, työlästi voiden vetää jalkaajalan eteen." — Hiljaisesti otti vanhus nyt pojan takansa aasinselkään. — "Kuuleppas, vanha veitikka … huusi nyt eräsruvan-kauppias, joka hetken perästä tuli näkyviin … saisinko kysyäteiltä kysymyksen, ystäväni, onko tämä juhta teidän omanne?" —"Kyllähän se niin on", vastasi vanhus. — "Totta jumal' avita, taitaisiajatella pahaa teistä, koska panette niin raskaan taakan nuorelleluontokappaleelle. Kaksi pulskasta miestä yhden aasirukan selässä!" —Tuo hyvä-sydäminen äijä tuli nyt vasta oikeahan pulaan; hän tahtoivoimansa jälkeen olla kaikkien naapuriensa mieleen, ja näki nyt, etteihän saanut ajaa aasiansa edellänsä, eikä itse eikä poikansa istua senselässä, eivätkä molemmat yhdessä. Pitkän miettimisen perästä löysi häntoki neuvon, noutaaksensa jokaisen mieltä. Hän sitoi köydellä aasinjalat yhteen ja nyt kantoi isä poikanensa tuon kumotun aasin kangellakaupunkiin päin. Ehkä taakka oli jotenkin raskas, ehtivät he vihdoinsen sillan tykö, jonka korvalla parhaimmat markkinat vietettiin.Markkinaväki, nähdessänsä tämän kummallisen kometian, purskahtiyhteiseen nauruun ja huutoon. Ehkä vanhus luonnostansa oli sangenkärsivällinen ja hiljainen, ei hän kuitenkaan enää jaksanut kärsiä tätäviimeistä solvausta. Närkästyksissänsä heitti hän aasinsa sillan ylitsevirtaan ja kävi taas kotiinsa toimituksi