E-text prepared by Timo Ervasti and Tapio Riikonen
Novelli
Kirj.
Tekijän luvalla vironkielestä suomentanut
Ape Laitio
Hämeenlinnassa,Arvi A. Karisto,1907.
V:n puoliasemalla ja sen lähimmässä ympäristössä vallitsi muuten uninenikävyys; asemapäällikkö istui huoneessaan, joi teetä, luki "Svjetiä"ja haukotteli; virantoimituksessa oleva telegrafisti ajatteli niinkauvan 20:ttä päivää [virkamiesten palkanmaksupäivä], kunnes hänenpäänsä vaipui apparaattipöydän laitaa vasten ja silmät menivät kiinni;vahtimestari istui kyyryissään pakaasihuoneessa vaa'an päällä japaikkasi poikansa kenkiä; ainoastaan ratamestari käveli hiljalleenaseman edessä kiskoilla, antoi vaihdemiehelle muutamia käskyjä ja läksisitten kotiin vaimonsa luo; sireenipensastossa, pienen, keltaiseksimaalatun aseman takana visertelivät varpuset, joukko koppakuoriaisialenteli nuorten päärynä- ja pihlajapuiden ympärillä, alhaalta metsästäkuului käen kukunta — muuten oli kaikki hiljaista, uinuvaa.
Mutta kun matkustajajunat aamuin illoin olivat tulossa, muuttuielämä V:n asemalla vilkkaammaksi kuin usealla suurella asemalla —luonnollisesti kuitenkin ainoastaan kesällä. Kaikkia teitä myöten,jotka pohjoisesta ja idästä johtivat asemalle — ja niitä oli hyvinpaljon — tuli viheriöivien puiden ja pensasten välitse näkyviinvalkoisia hattuja, vaaleita naispukuja, värikkäitä päivänvarjoja jakaikenkarvaisia miesten päällystakkeja, ja pian vallitsi asemasillallavilkas liike, hupaisa pujotteleminen toistensa ohi ja äänekäs hälinä.Asematalon seinien nojaile kokoontui joukko polkupyöriä, päärynä-ja pihlajapuiden alla taasen oli joukko hevosia satuloituina tahivankkurien edessä. Parin virstan päässä V:n asemalta sijaitsi näethiljan rakennettu kesähuvila, jonka asukkaille, etenkin nuoremmille,junien tulo ja lähtö tarjosivat hauskaa vaihtelua, etenkin kun asemallejohtavat, kuusimetsän ja viheriöivien niittyjen halki vievät tietolivat aivan kuin luodut huvikävelyä varten.
T:n huvilassa asui rikkaita kaupunkilaisporvareita; sen voi nähdäheidän tyttäristään ja pojistaan heidän ollessaan asemasillalla.Heidän ulkomuotonsa, pukunsa, koristuksensa, heidän liikkumis- jakeskustelutapansa, kaikessa ilmeni tunnettu piirre, joka heidätmuihin sisällisesti yhdistää, mutta ulkonaisesti heistä eroittaa,ja joka siinä yhteiskuntaluokassa on selvästi huomattavissa.Nuori asemapäällikkö, joka huoneessaan "Svjetiä" lukiessaan oliikävästä haukotellut, miten reippaasti hän nyt liikkuikaan, mitenkunnioittavasti hän tervehtikään puolelle ja toiselle, mitenkärsivällisesti hän kuuntelikaan kaikkia, joilla oli häneltä jotakinkysyttävää tahi toivottavaa, ja miten punastuikaan hän onnellisuudesta,kun joku nuorista neitosista häntä kaikenlaisilla miellyttävilläkysymyksillä kunnioitti! Ja vahtimestari ja kantaja — he muuttuivatheti näiden herrojen kuuliaisiksi palvelijoiksi, kumarteleviksikäskyläisiksi, he olivat heti valmiit kiireesti lähtemään, kun jokuherra, rouva tahi neiti lähetti heidät jollekin asialle. Väsynyttelegrafisti, joka niin suurella kaiholla odotti 20:ttä päivää, olijo aikoja sitten herännyt unestaan, tähysteli ikkunasta puoleksikunnioitettavalla uteliaisuudella ulos ja tunsi hivelevää riemua, kunherrasväen joukossa, joka ei häntä huomannut, löytyi henkilö, jota hänvoi tervehtiä, olkoonpa, että se oli ainoastaan erään tohtorin rouvan— lastenhoitaja.
Eräänä tuorstai-iltana toukokuun loppupuolella, jolloin AndreiPetrowitschia kohtasi se odottamaton kunnia, että Riesemannintyttäret olivat veljinee