Kirj.
Suomentanut
Rob. A. Seppänen
WSOY, Porvoo
1907.
SISÄLLYS:
ENSIMÄINEN OSA.
TOINEN OSA.
KOLMAS OSA.
VIITESELITYKSET:
Vuoden 1811 lopulla alettiin kiihkeästi asestaa ja keskittääLänsi-Europan sotavoimia ja vuonna 1812 siirtyivät nämä voimat —miljoonittain ihmisiä (nekin yhteenlaskettuina, jotka kulettivat jaruokkivat armeijaa) — lännestä itään Venäjän rajoille, jonne myöskinvuodesta 1811 alkoi vetäytyä Venäjän voimia. Kesäkuun kahdentenatoistapäivänä marssivat Länsi-Europan sotavoimat Venäjän rajojen yli ja sotaalkoi eli toisin sanoen tapahtui ihmisjärkeä ja koko inhimillistäluontoa vastaan sotiva tapaus. Miljoonat ihmiset harjoittivat toisiaanvastaan niin äärettömän paljon pahuutta, petosta, kavallusta,varkautta, väärennystä ja väärän rahan liikkeellelaskemista, ryöstöä,murhapolttoa ja murhia, ettei niitä kokonaisina vuosisatoinakaan jaksamitkään maailman tuomio-istuimet aikakirjoihinsa kerätä. Mutta tänäaikana eivät ihmiset, jotka niin tekivät, pitäneet niitä rikoksina.
Mikä synnytti tämän summattoman tapauksen? Mitkä olivat sen syyt?Historioitsijat sanovat lapsellisella varmuudella, että tuon tapauksensyynä oli: Oldenburgin herttuaa vastaan tehty loukkaus, se, etteinoudatettu mannermaan sulkemissääntöä, Napoleonin vallanhimo,Aleksanterin järkähtämättömyys, diplomatien erehdykset j.n.e.
Jos Metternich, Rumjantsef tai Talleyrand olisi jolloinkulloinjuhlapäivällisten ja hallitsijan tulon lomassa huolellisesti jataidokkaasti sommitellut sopimuksen tai Napoleon kirjottanutAleksanterille: "Monsieur mon frère, je consens à rendre le duché auduc d'Oldenbourg"[1] — niin ei olisi sotaa syttynyt.
On selvää, että asia esiintyi tämmöisenä sen ajan ihmisille. On selvää,että Napoleonista näytti sodan syynä olevan Englannin vehkeet (kutenhän sen sanoikin St. Helenan saarella). On selvää, että Englanninedustajahuoneen jäsenistä tuntui sodan syynä olevan Napoleoninvallanhimo; että Oldenburgin prinssistä tuntui sodan syynä olevan häntävastaan tehty väkivalta; kauppiaista mannermaan sulkemissääntö, jokakuristi Europaa; vanhoista sotamiehistä ja kenraaleista tuntui sodanpääsyynä olevan se, että heille täytyi saada toimintaa; sen ajanlegitimisteistä, että oli välttämätöntä palauttaa les bons principes;sen ajan diplomateista taas tuntui kaikki tapahtuneen siitä, etteiVenäjän ja Itävallan liittoa 1809 oltu tarpeeksi taitavasti salattuNapoleonilta ja että memorandum N:o 178 oli kirjotettu kömpelösti. Onselvää, että nämä ja lisäksi lukemattomat muut syyt, joiden mittaamatonmäärä riippuu katsantokantojen määrättömästä eroavaisuudesta, olivataikalaisten nähtävinä. Vaan meistä, jälkeläisistä, jotka syvennymmetoteutuneen tapahtuman suuruuteen koko laajuudessaan ja työnnämmesiihen selvän ja ankaran ajatuksemme tutkaimen, näyttävät nämä syytriittämättömiltä. Me emme käsitä, että miljoonat kristityt ihmisetsurmasivat ja kiduttivat toisiaan sen tähden, että Napoleon olivallanhimoinen, Aleksanteri järkähtämätön, Englannin politika kavala jaOldenburgin herttua loukattu. On mahdoton käsittää, mitä yhteyttä onnäillä seikoilla itse surmaamisen ja väkivallan tosiasian kanssa. Miksisiitä syystä, että herttua oli kärsinyt loukkauksen, tuhannet Europanetäisten perien eläjät surmasivat ja tuhosivat Smolenskin ja Moskovanläänien asukkai