Kirj.
Rafael Sabatini
Englanninkielestä ["Bardelys the Magnificient"] suomentanut
Alpo Kupiainen
Hämeenlinnassa,Arvi A. Karisto Oy,1923.
I. Vedonlyönti
II. Kuninkaan toivomukset
III. René de Lespiron
IV. Tyttö kuutamossa
V. Varakreivi de Lavédan
VI. Toipuvana
VII. Eustachen vihamielisyys
VIII. Valokuva
IX. Öinen hälytys
X. Kuolleistanoussut
XI. Kuninkaan käskynhaltija
XII. Toulousen tuomioistuin
XIII. Yhdennellätoista hetkellä
XIV. Salaa kuuntelemassa
XV. Herra de Chatellerault raivoissaan
XVI. Kalpa käteen
XVII. Ganymeden lörpöttely
XVIII. St. Eustace itsepäisenä
XIX. Piitä ja terästä
XX. Blagnacin salamurhaajat
XXI. Ludvig Oikeamielinen
XXII. Riisumme satulat
»Siinä paha, missä —» kuiskasi La Fosse korvaani. Nämä sanat ja hänenmerkitsevä katseensa saivat minut kääntymään ympäri tuolillani.
Ovi oli aukaistu, ja sen aukossa seisoi tanakka vartaloinen kreivi deChatellerault. Lakeija, jonka liverissä oli minun vaakunani värit,punainen ja kullankeltainen, ja jonka selkä oli taipunut nöyräänkaareen, otti parhaillaan vastaan hänen hattuaan ja vaippaansa.
Seurue kävi äkkiä hiljaiseksi. Ilmassa oli hämmästyksen tuntu, silläolimme kuulleet, että Chatellerault oli masentunut lemmenjumalankilpatantereella saamastaan kolauksesta, emmekä odottaneet näin piannäkevämme häntä pöydässä, jossa — niin ainakin minä kerskailin —iloinen hilpeys oli puheenjohtajana.
Ja niinpä sai kreivi lyhyen hetkisen seisoa salini kynnykselläsamalla kun me katselimme häntä kaulojamme kurkottaen, ikäänkuin hänolisi ollut joku uteliasta huomiota herättävä olento. Sitten pääsityhjäpäiseltä La Fosselta tukahdutettu nauru, joka tuntui murtavanlumouksen. Minä rypistin otsaani. Se oli äärimmäisen epäkohtelias teko,jonka vaikutus minun oli millä hinnalla hyvänsä saatava haihdutetuksi.
Hypähdin pystyyn niin äkkiä, että tuolini liukui runsaasti puoli metriäkiiltävällä parkettilattialla; kahdella harppauksella olin kreivinedessä ja ojensin hänelle käteni lausuakseni hänet tervetulleeksi.Hänen tarmoton kädenpuristuksensa osoitti, että häntä jäyti suru. Kunhän astui kynttilöiden kirkkaasti valaisemaan saliin, tunkeutui hänenvantterasta ruumiistaan syvä, murheellinen huokaus.
»En luullut tapaavani täällä näin paljon väkeä», sanoi hän. Ja hänenseuraavat sanansa selittivät syyn hänen alakuloiseen sävyynsä.»Kuningas, herra de Bardelys, on kieltäytynyt ottamasta minua vastaan;ja kun aurinko on laskenut, täytyy meidän, hovin pienempien tähtien,turvautua kuuhun saadaksemme valoa ja iloa.» Hän teki minullekeikailevan kumarruksen.
»Olenko minä siis yön valtias?» laskin nauraen leikkiä. »Vertauksenneon enemmän leikillinen kuin sattuva, sillä kuu on kylmä ja ynseä,mutta saatte nähdä, että minä olen aina lämmin ja sydämellinen.Olisin toivonut, että joku vähemmän harmillinen seikka kuin hänenmajesteettinsa epäsuosio olisi suonut minulle sen ilon, että tekunnioitatte pöytääni läsnäolollanne.»
»Eipä teitä turhanpäiten nimitetä uhkeaksi», vastasi hän, kumartaentoistamiseen välittämättä maireihin sanoihini sisältyvästä pistoksesta.
Purskahdin nauruun, jätin kohteliaisuudet siihen ja vein hänet pöytään