Produced by Helvi Ollikainen and Tapio Riikonen
Kirj.
Ernest Thompson Seton
Suomentanut Pentti Eskola
WSOY, Porvoo, 1909.
Lukijalle
Lobo, Currumpaw'n kuningas
Hopeatäplä, kertomus variksesta
Risakorva, nuori jänis
Bingo, kertomus koirastani
Springfieldin kettu
Juoksija, musta arohevonen
Wully, keltainen lammaskoira
Punakaula, Donin laakson pyy
Nämä kertomukset ovat tosia. Vaikka en aina ole tarkasti seurannuthistoriallista totuutta, niin kuvaamani eläimet ovat silti todellisia.Niiden elämä on ollut sellaista kuin olen tässä kertonut, jatodellisuudessa niiden urheus ja yksilölliset ominaisuudet ovatilmenneet paljon voimakkaampina kuin olen kyennyt kuvaamaan.
Luonnonhistoria on mielestäni menettänyt paljon sen vuoksi, ettäasioita tavallisesti on kosketeltu kovin ylimalkaisesti. Voisikokymmensivuinen kuvaus antaa ihmisen oloista ja tavoista tyydyttävänkäsityksen? Tämän tilan käyttäminen jonkun etevän henkilön elämänkuvaamiseen olisi varmaan paljon hyödyllisempää. Tätä periaatettaolen pyrkinyt noudattamaan eläimieni suhteen. Koetan kuvata niissäyksilöiden persoonallisuutta ja elämänkatsomusta enkä lajien elämääylimalkaan sellaisena, miltä se näyttää välinpitämättömän taivihamielisen ihmisen kannalta.
Tämä saattaa tuntua epäjohdonmukaiselta sen vuoksi, että muutamiinkuvauksiin olen ottanut aineksia eri eläinten elämästä. Mutta tämä olitietojen vaillinaisuuden tähden välttämätöntä. Kertomuksissa Lobosta,Bingosta ja Arohevosesta ei kuitenkaan ole mitään totuudesta poikkeavaa.
Lobo eli villiä, romanttista elämäänsä Currumpaw'n alueella vuodesta1889 vuoteen 1894, kuten seudun karjatilalliset liiankin hyvintietävät, ja kuoli, aivan niin kuin kerrotaan, tammikuun 31 p:nä 1894.
Bingo, koirani, minulla oli vuodesta 1882 vuoteen 1888, lukuunottamatta eräitä väliaikoja, jolloin oleskelin New Yorkissa.
Arohevonen eli 1800-luvun alkupuolella samalla seudulla kuin Lobo. Tämäkertomus on täysin todenperäinen. Ainoastaan sen kuolemasta kertomuksetkäyvät ristiin. Jotkut nimittäin väittävät, että se olisi taittanutniskansa siinä aitauksessa, johon se lopulta saatiin ajetuksi.
Paimenkoira Wullyn tarinassa on aineksia kahden eri koiran vaiheista;molemmat olivat sekarotuisia ja lammaskoiriksi opetettuja. Alkuosakerrotaan aivan tositapausten mukaan, mutta tämän koiran myöhemmistävaiheista tiedetään ainoastaan, että siitä tuli petomainen lampaidensurmaaja. Kertomuksen loppuosan yksityiskohdat kuvaavat erästätoista samanlaista koiraa, joka eli kauan kaksoiselämää, päivisinuskollisena lammaskoirana, öisin verenjanoisena, kavalana petona.Tällaiset tapaukset eivät ole niinkään harvinaisia. Kirjoitettuaninämä kertomukset olen kuullut toisesta kaksoiselämää viettävästälammaskoirasta: sen öisiin huveihin kuului lisäksi lähiseudun pikkukoirien surmaaminen. Se oli tappanut niitä parikymmentä ja piilottanutne erääseen hiekkakuoppaan. Julmurin paljasti sen oma isäntä, ja sekuoli aivan samoin kuin Wullykin. Kaikkiaan minulla on nyt tiedossakuusi tällaista koiraa, ja ne kaikki sattuvat olemaan Skotlanninpaimenkoiria.
Punakaula eli Donin laaksossa Toronton pohjoispuolella ja sai surmansavuonna 1889.
Hopeatäplä, Risakorva ja Viksi ovat nekin todenperäisiä. Tosin olennäiden yksilöiden vaiheisiin sijoittanut useampien samaan lajiinkuuluvien elä