Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
Kuvaus menneiltä ajoilta
Kirj.
Tekijän luvalla puolankielestä suomentanut
Maila Talvio
Helsingissä,Kustannusosakeyhtiö Otava,1916.
Kun "Tulella ja miekalla" (Ogniem i mieczem) v. 1884 ilmestyi,herätti se ihastuksen, jollaista ei pitkään aikaan mikään puolalainenkirja ollut saanut osakseen. Ulkomaillakin johti teos yleisönhuomion Puolaan ja puolalaista kirjallisuutta aljettiin kääntäälänsi-eurooppalaisille kielille. Puolalaisia viehätti tässä kirjassasekä Sienkiewiczin yhtä värikäs kuin asiallinen kertomistapa ettäitse isänmaallinen aihe: vyörytetäänhän tässä teoksessa silmienohitse joukottain henkilöjä ja tapauksia eräästä puolalaisenhistorian kohtalokkaimpia aikakausia.
Vaikka "Tulella ja miekalla" luonnollisesti on löytänyt ja aina tuleelöytämään likeisimmän lukijapiirinsä Sienkiewiczin kotimaassa, on senviehätysvoima ei-puolalaiseenkin lukijaan suuri. Tämä Sienkiewiczinnuoruudenteos on kuin onkin niitä historiallisia romaaneja, joissakuulemme ikäänkuin historian humisevan päidemme päällä ja tunnemmeihmisjoukkojen kamppailun alkuoloista, kaaoksesta kohti järjestettyjäoloja, selkeyttä. Kuin loistava, Sienkiewiczin kuuluisan maamiehenMatejkon, maalarin, kuvasarja, leviävät Tulella ja miekalla-teoksentapahtumat lukijan eteen.
Pari sanaa suomalaiselle lukijalle selitykseksi hiukanmonimutkaisesta kasakkalaitoksesta.
Puola oli 16:nnella vuosisadalla kohonnut Itä-Euroopan mahtavimmaksivaltakunnaksi. Koko itäinen puolisko oli kansallisuudeltaanliettualainen ja venäläinen. Varsinkin valtakunnan lounaisissamaakunnissa asui venäläisiä, etupäässä vähävenäläisiä, jotka olivatkreikkalaiskatolista uskoa. Puolalaiset yrittivät heidän keskuuteensalevittää roomalaiskatolista uskontoa. Tämä nosti vähävenäläisetvastarintaan, joka kävi yhä kovemmaksi, kun puolalaiset saattoivatosan ennen vapaita vähävenäläisiä talonpoikia maaorjuuteen.Vähävenäläisen vastarinnan johtajiksi tulivat kasakat, joidenkeskustaksi 16:nnen vuosisadan lopulla muodostui Sicz eli Setsheräällä Dnieperin saarella koskien alapuolella. Sensijaan että heennen olivat ryöstäen hyökkäilleet tatarilaisten ja turkkilaistenalueille, he 1590-luvulta alkaen ahdistelivat myöskin puolalaistenylimysten kaakkoisissa rajamaissa olevia maatiloja. Heidän joukkoonsaoli näet siirtynyt paljon puolalaisten herrojen karanneitamaaorjia. Nämä hyökkäykset kehittyivät vähitellen varsinaisiksisotaretkiksi Puolaa vastaan ja tulivat sitä vaarallisemmiksi,jota lujemmaksi kasakkain sotilaallinen järjestö oli muodostunut.Rauhanteossa kasakkasotien jälkeen oli aina kysymys siitä, kuinkasuuri kasakkasotajoukko sai olla. Niin esim. v:n 1625 sopimuksessamäärättiin, että kasakkajoukkoja saisi olla 6000 miestä, muidenoli palattava takaisin maaorjuuteen. Sallittu kasakkamäärä olipantava luetteloon, rekisteriin. Rekisterikasakat olivat siis Puolanhallituksen suvaitsemia kasakkoja ja heihin luultiin voitavanluottaa. Erittäin vihasivat kasakat Puolan valtakunnan suojaksiheidän lähimpään naapuruuteensa rakennettua Kudakin eli Kodakinlinnoitusta. Useissa taisteluissa koettivat kasakat hävittääKudakin ja suurentaa "rekisterin" lukumäärää. V. 1638 saivatkasakat onnettoman kapinan jälkeen kärsiä suuren nöyryytyksen.Heidän itsehallintonsa lakkautettiin, he saivat asua vain kolmessastarostakunnassa. "Rekisteri" alennettiin jälleen kuuteentuhan