RITARI d'HARMENTAL
Historiallinen romaani holhoushallituksen ajoilta
Kirj.
Suomentanut
V. Hämeen-Anttila
Hämeenlinnassa,Arvi A. Karisto Oy,1923.
Kapteeni Roquefinette
Ottelu
Sankarimme
Lepakko
Arsenaali
Cellamaren ruhtinas
Alberoni
Pasha
Ullakkokamari
Rue du Temps-Perdun porvari
Liittosopimus
Kiikkulauta
Denisin perhe
Tummanpunainen nauharuusuke
Rue de Bons-Enfants
Buvat
Murhenäytelmä
Perintö
Bathilde
Henkilöluettelo
Viiteselitykset
Maaliskuun 22. päivänä armon vuonna 1718, eräs ylhäisen näköinen nuoriherrasmies — iältään kahdenkymmenenkuuden ja -kahdeksan välillä —viivyskeli kauniin espanjalaisratsun selässä Pont-Neuf-sillan Quaide l'École-rantakadun puoleisessa päässä kello kahdeksan tienoissaaamulla. Hän istui satulassa niin suoraryhtisenä ja vakaana, että olisivoinut luulla messire[1] Voyer d'Argensonin, valtakunnan poliisivoimienkenraaliluutnantin, asettaneen hänet sinne vartiopalvelukseen.
Puolisen tuntia hänen katseensa harhaili ympäristössä ja vilkaisiusean kerran kärsimättömästi La Samaritainen pumppuhuoneen kelloa,mutta kiintyi sitten ilmeisen tyytyväisenä erääseen henkilöön, jokaDauphine-aukiolta tullen teki puolikäännöksen oikeaan ja asteli häntäkohti.
Nuoren ratsumiehen huomion oli herättänyt pitkä mies. Hän ei käyttänytmuodin mukaisesti peruukkia tuuheilla mustilla hiuksillaan, joidenseassa jo näkyi harmaitakin hapsia. Puku oli puolittain porvarillinen,puolittain sotilaallinen, ja sitä koristi olkaruusuke, jonka alkuaantummanpunainen väri oli sateiden liottamana ja auringon paahtelemanakauhtunut punaisenkellertäväksi. Lisäksi hänellä oli aseistuksenapitkä, viistoon kiinnitetty miekka, joka huiteli hänen pohkeitaan.
Miehen saattoi päätellä neljänkymmenenviiden tai -kuuden vuodenikäiseksi, ja hänen kävellessään keskellä katukäytävää verkkaisestihuojutellen lanteitaan, toisella kädellä sivellen viiksiään ja toisellaviittoen ajopelejä sivuuttamaan etäämmältä, hänen kasvonpiirteensä,käyntinsä, ryhtinsä, koko olemuksensa ilmaisi sellaista häpeilemätöntähuolettomuutta, että tarkkaileva ratsastaja väkisinkin hymyillen mutisiitsekseen:
— Tuostapa taidan saada!
Tätä otaksumaansa koetellakseen nuori aatelismies suuntasiratsunsa suoraan tulijaa kohti, ilmeisesti aikoen puhutella.Nähdessään tuntemattoman haluavan häneltä jotakin jälkimmäinenseisahtui pumppuhuoneen kohdalle, siirsi oikean jalkansa kolmanteenmiekkailuasentoon ja siveli toisella kädellä yhä viiksiään, mutta laskitoisen käden miekkansa nupille, odottaen mitä toisella oli sanottavana.
Nuori aatelismies pysäytti hevosensa hänen eteensä ja virkkoi kohottaenkätensä hatunreunaan:
— Monsieur, päättelen sävystänne ja esiintymisestänne, että olettejalosukuinen. Enhän erehdy.
— Ette, monsieur! vastasi puhuteltu tähän omituiseen tiedusteluun,hänkin vuorostaan koskettaen hattuaan tervehdykseksi. — On tosiaanhauskaa, että sävyni ja esiintymiseni puhuvat puolestani, ja joskatsotte asianmukaiseksi suoda minulle arvoasemani, niin voitte minuapuhutella kapteeniksi.
— Olen iloinen siitä, että olette soturi, monsieur, jatkoi ratsastajakumartaen jälleen. — Se on minulle lisätakeena, että te ette mitenkään