Produced by Tapio Riikonen
Historiallisia kertomuksia V
Kirj.
WSOY, Porvoo, 1915.
Pietari Kaukovalta.
Katso, vanhat ovat kadonneet…
Kuolinvalvojaisissa.
Isä ja poika.
Nuijapäällikkö.
Poikki hakatut kädet.
Kesken aseiden melskeen.
Kun kansa näytti itsensä.
Jouluyönä.
Pietari Kaukovalta.
Kuulaassa syysilmassa loistelivat avarat salot värikylläisinä jahiljalleen liipottelivat kuihtuneet lehdet alas polulle, jota pitkinsaarnaajamunkki Pietari Kaukovalta vaelsi kohti synnyinseutuaaneteläisessä Hämeessä. Kuta kauemmaksi hän ehti Aurajoen suulta, sitäkoskemattomampina laajenivat erämaat hänen ympärillään ja sitä useamminkohtasi hän tiellään hirviä ja peuroja. Eilen oli hän jättänytviimeisen ristityn kylän suomalaisheimon alueella ja nyt vaelsi hänSalpausselän saloilla, toivoen viimeistään huomenna ehtivänsäensimäisiin hämäläiskyliin.
Kuta lähemmäs päämaaliaan hän ehti, sitä elävämpinä kohosivat hänenmieleensä lapsuusajan muistot. Hän oli syntynyt alisen Linnajoenvarrella, jossa hänen isänsä Jurva, liialta nimeltä Kaikkivalta, oliollut rikas ja mahtava mies sekä eteläisten hämäläisten heimopäällikkö.Mutta kaksikymmentä vuotta sitten olivat ristisoturit hyökänneetEtelä-Hämeeseen, hänen isänsä oli joutunut taistelussa tappiolle jahänet, joka silloin oli vasta kymmenvuotias poikanen, olivat he muidenvankien mukana vieneet pois. Hänet oli kuletettu Ruotsin maalle Lundinkaupunkiin saakka, missä munkit olivat sitten kasvattaneet häntä jaopettaneet ristinoppia, saadakseen hänestä lähetyssaarnaajan omienheimolaistensa pariin.
Niin oli häneen vuosien kuluessa vähitellen juurtunut uusi usko uusinetapoineen ja hänestä oli kasvanut hurskas saarnaajamunkki, samalla kuinlapsuusaikaiset mielikuvat olivat häipyneet jonnekin kauas. Hän olitäydentänyt opinnoitaan Riian kaupungissa sekä saarnannut sen jälkeenkymmenen vuoden aikana ristinuskoa virolaisten maassa. Kotiaan jaomaisiaan ei hän kuitenkaan ollut unhottanut, vaan hänen palavanahalunaan oli ollut päästä levittämään valkeutta omille, pimeydessävaeltaville heimolaisilleen.
Kuluneena kesänä, kun käännytystyön Virossa oli vihdoinkin katsottupäättyneen, oli hän saanut tilaisuuden palata synnyinmaahansa. Turkuuntultuaan oli hän saanut kuulla, että hämäläiset olivat joukottainluopuneet ristinuskosta, johon heidät väkipakolla oli käännytetty,karkottaneet tai surmanneet papit ja palanneet entiseen pakanuuteensa.Isänsä oli hän saanut kuulla olevan vielä elossa sekä pakanainpäällikkönä.
Piispa Tuomas oli ottanut hänen käännytystarjouksensa mielihyvinvastaan, huomaten hänet syntyperänsä perusteella mitä soveliaimmaksimieheksi suostuttelemaan uppiniskaisia hämäläisiä kirkonkuuliaisuuteen. Niin oli saarnaajaveli Pietari, joka oli alkanutkäyttää vertauskuvallista nimeä Kaukovalta, koska hän nöyryydessään olipitänyt ihmiselle sopimattomana käyttää isänsä nimeä Kaikkivalta,lähtenyt yksinään vaeltamaan syntymätienoitaan kohti, hyljäten piispantarjouksen aseellisesta saattueesta ja jättäen itsensä herransaVapahtajan turviin.
Ilta pimeni ja alangoista nouseva sumu kietoi puut kosteaan verhoon.Kuinka täällä olikaan yksinäistä ja autiota! Korpien iäistähiljaisuutta häiritsi vain huuhkajan käheä huuto tai metsäpuron solina.Mutta veli Pietari ei ollut majapaikasta huol