Produced by Juha Kiuru
Romaani
Kirj.
Suomentanut Jalmari Finne
Otava, Helsinki, 1907.
Kirjapaino Osakeyhtiö Sana.
I. Unettomuus.
II. Valekuolema.
III. Herääminen.
IV. Kaiku kapinasta.
V. Liikkuvat kadut.
VI. Atlaksen sali.
VII. Hiljaisissa huoneissa.
VIII. Kaupungin katoilla.
IX. Kansa marssii.
X. Taistelu pimeässä.
XI. Kaikkitietävä vanhus.
XII. Ostrog.
XIII. Vanhan järjestelmän loppu.
XIV. Näkötorni.
XV. Arvokkaita henkilöitä.
XVI. Aeropiili.
XVII. Kolme päivää.
XVIII. Graham muistaa.
XIX. Ostrogin katsantokanta.
XX. Kaupungin kaduilla.
XXI. Alhaalla.
XXII. Taistelu Neuvoston palatsissa.
XXIII. Kun aeroplaanit ovat tulossa.
XXIV. Aeroplaanien tulo.
Unettomuus.
Eräänä iltapäivänä, luodeveden aikana, lähti mr. Isbister, nuoriBoscastlen kylässä asuva maalari Pentargen kauniisen lahteen päinkatselemaan siellä löytyviä luolia. Kuljettuaan puolet matkastatapasi hän äkkiä kallionkielekkeellä istuvan miehen, joka näyttivaipuneen mitä syvimpään epätoivoon. Miehen kädet lepäsiväthervottomina hänen polvillaan, silmänsä olivat punaiset ja häntuijotti eteenpäin kyynelten valuessa pitkin poskiaan.
Hän kääntyi katsomaan kuullessaan Isbisterin tulevan. Isbisteroli ehkä enemmän hämillään kuin toinen ja päästäkseen vapaaksisiitä kiusallisesta tunteesta, jonka äkillinen seisahtuminen olihänessä synnyttänyt, lausui hän, että ilma oli katsoen vuodenaikaanodottamattoman kuuma.
"Hyvin kuuma", vastasi tuntematon lyhyesti. Sitten, oltuaan hetkisenvaiti, lisäsi hän soinnuttomalla äänellä: "Minä en voi nukkua".
Isbister säpsähti. "Ettekö?" sanoi hän vaan, mutta hänen äänensäilmaisi säälivää osanottoa.
"Se saattaa kuulua uskomattomalta", sanoi tuntematon, luodenväsyneen katseensa Isbisteriin ja kuvaten sanojaan väsyneellä kädenliikkeellä, "mutta minä en ole nukkunut — en ole nukkunut kuuteenyöhön".
"Oletteko neuvotellut lääkärin kanssa?"
"Olen kyllä. Heidän neuvonsa ovat suurimmaksi osaksi hyödyttömiä.
Rohtoja. Mutta minun hermostoni. Rohdot auttavat tavallisia ihmisiä.
Minun tilaani on vaikea selittää. Minä en uskalla nauttia kyllin
voimakkaita lääkkeitä".
"Se on vaikea asia", sanoi Isbister.
Hän seisoi avutonna kaidalla polulla, tietämättä, mitä tulisi tehdä.Tällaisissa olosuhteissa sangen luonnollinen ajatus saattoi häntäjatkamaan keskustelua. "Minua ei ole koskaan unettomuus vaivannut",sanoi hän, "mutta minä olen tuntenut samanlaatuisia sairaita, ja heovat aina jollain tavoin parantuneet —"
"Minä en uskalla enää koettaa mitään keinoa".
Hän puhui verkalleen, teki epätoivoisen liikkeen, ja hetkisen olivatmolemmat miehet vaiti.
"Ruumiillinen liikunto?" sanoi Isbister arasti luoden katseensatuntemattoman kasvoista hänen matkailijapukuunsa.
"Olenhan minä sitäkin koettanut. Ehkä kaikista eniten. Minä olenkulkenut pitkin rannikkoa, päivän toisensa jälkeen, — New Quaystätänne asti. Se on vaan lisännyt ruumiillisen uupumuksen henkiseenuupumiseen. Tämä tauti on seurauk