E-text prepared by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
Pöytälaatikon salaisuuksia
Luettavaksi sallinut
ANTERO AVOMIELI [Ilmari Kianto]
Hämeenlinnassa,Arvi A. Karisto,1907.
Hämeenlinnan Uusi Kirjapaino.
Proloogi.
Elämä menee menoaan ja useimmat päivät tunnelmineen, havaintoineenpainuvat unhotuksen yöhön…
Mitähän? jos rupeaisi pitämään päiväkirjaa siltä elämänsäaamuajalta, jolloin juuri on saanut kiusalliset yliopistotutkintonsasuoritetuiksi ja kesäloman perästä "nuorena toivorikkaanamaisterina" maaseudun hiljaisuudesta rientää takaisin pääkaupunginhälinään juhlallisesti kuunnellakseen opetusta Suomalaisessanormaalilyseossa —? Millainenhan kronika tuostakin tulisi ja olisikosiitä kenellenkään hupia tai hyötyä? Vai joutuisikohan moisentekeleen tautta naurunalaiseksi ihmisten edessä, nimittäin jos sensitten jolloinkin julkaiseisi —? Kuka ylipäänsä ilkeää näytelläpäiväkirjojaan muu kuin kaunokirjailija, vaikka monet muutkinkuolevaiset hiljaisuudessa elämänsä yksilöllisyyksiä kirjoittelevat?
Sillä ensimäinen ehto päiväkirjan siveelliseen oikeutukseen onluonnollisesti se että kirjoittaja siinä ilmaisee tunteensa jaarvostelunsa juuri sellaisina kuin ne sydämestä tulevat eikäkeinotekoisesti rupea päiväkirjansa lehtiä koristelemaan. Toisinsanoen: vaaditaan erinomaista rehellisyyttä ja erikoista lapsenmieltä, jota pienetkin seikat huvittavat yhtäpaljon kuin suuret. Jakun kerran päiväkirjaa kirjoittaa, niin pitää kirjoittaa aivankuinkokeeksi omalle itselleen tai aivankuin ei kirjan koskaan tarvitseisijoutua muiden nähtäviin — jos kohta hämärästi tuntee, että semahdollisesti joskus joutuukin. Eiköhän esimerkiksi Leo Tolstoi moniatunnustuksiaan kirjoitellessaan elämänsä eri aikoina liene aavistanutettä arimmatkin mielenilmaisunsa joskus joutuvat päivänvaloon, eikäse ihminen kuitenkaan noita lehtiä ole salannut eikä papereitansaliioin polttanut? Joku tietenkin huomauttaa terävästi että onkinsuuri ero neron ja tusinaihmisten välillä, mutta tähän voipiväittää että kun kerran neron päiväkirjat julkaistaan ihmissieluntutkimuksia varten, niin eiköhän joskus olisi hupaista saada lukeatusinaihmisenkin päiväkirjan lehtiä, jollei muun vuoksi, niin ainakinnähdäksemme, kuinka suuri todella on eroitus neron ja tusinasielunvälillä?
Olipa miten oli, se nyt vain on varma, että jos esimerkiksi "minä"päiväkirjan pitoon ryhdyn, niin en sitä tee sentähden että jokusuuri ihminen on samoin tehnyt, vaan aivan omaksi huvikseni jaomaksi kehityksekseni piirtelen muistiin mitä milloinkin haluanenkä kaavanani tässä tahdo käyttää mitään muuta kuin mainitsemaanirehellisyyttä sekä tuota lapsenmieltä, jolle salamieliset suurmailmanihmiset nauravat.
Auskultantti.
16 p. syyskuuta. Tänään kuuntelin ensimmäisen tuntini Suomenmaansuurimmassa Mallikoulussa ja sattui se tapahtumaan I luokalla;meitä oli siellä penkillä istumassa viisi kappaletta vastaleivottuakandidaattia. Pikkupojat eivät läsnäoloaan paljonkaan arastelleet.Tohtori Pontevan opetus oli selvää ja reipasta; aineena oli suomi,äidinkieli. Ensin oli kielioppia: Mikä on subjekti? — Subjekti onse, josta lauseessa jotakin sanotaan! Oikein! Mikä on lause? — Lauseon sanoilla ilmoitettu ajatus! Oikein! Harjula, tiedätkös jonkunlauseen? — Poika juoksee! Tohtori lisäsi: Niin, poika juoksee ja— huutaa. Hän on samalla leikillinen mies tuo opettaja