Produced by Tapio Riikonen
Historiallinen kertomus
Kirj.
EVA LJUNGBERG [nimim. Draba Verna]
Suom. —mp—
G. W. Edlund, Helsinki, 1889.
Hufvudstadsblad'in kirjapainossa, Fabianink. 6.
"Sorretun voitto" perustuu todellisuuteen; ja tämän kertomuksensankaritar lienee vasta muutamia vuosia sitte jättänyt maailman,vietettyänsä viimeiset vuosikymmenensä tavattoman vaihettelevasta japitkästä elämästänsä hiljaisessa yksinäisyydessä meren ympäröimälläAhvenanmaalla. Ainakin tahtoo kansantaru yhdistää samaksi henkilöksipuheena-olevan vanhusvainajan ja nuoruutensa aikana romantillisistaelämänsä vaiheista tunnetun ahvenanmaalaisen naisen, neiti Mörckin,jonka elämäntapaukset peruspiirteissään ovat jo kauan olleet muistoonkirjoitetut, vaikka arkamaisuus on tähän saakka estänyt niidenpukemista romanin muotoon.
Neiti Mörckin nuoruus sattui samaan aikaan kuin v. 1808-1809 sota, javaiherikkain osa hänen elämästänsä oli se aika, jonka tämä ihanatyttönen vietti tavallansa pakollisessa vankeudessa ankaran venäläisenkenraalin Demidoffin talossa Turussa, missä tämä äsken päättyneessäsodassa pahaksi tunnettu sotilas oli erään Suomeen sijoitetunvenäläisen jalkaväki-osaston päällikkönä. Vaikka kirjallisia lähteitäsamalta ajalta ei enää liene tallella, jotka voisivat todistaakertomuksen sanat tosiksi, ulottuvat kumminkin muistoonpanot nuorensuomalaisen naisen elämän vaiheista niin kauaksi takaisin ajassa, etteiole epäilemistä niiden todenperäisyydestä.
Tämän taruna säilyneen kertomuksen perustuksella on kirjantekijä DrabaVerna laatinut novellinsa, joka nyt nimellä "Sorretun Voitto" jätetäänyleisölle.
Suomentaja.
Oli kaunis elokuun ilta v. 1810. Jyrkkänä vastakohtana edellistensotavuosien kauhuille ja hävityksille, jotka eivät olleet säästäneetAhvenanmaan saaristoakaan, vallitsi siellä nyt rauha ja hiljaisuus.Petollista ja pintapuolista oli kumminkin tämä tyyneys, sillä tännemajoitetut venäläiset sotajoukot muistuttivat yhä menneitä tapauksia jaolivat sekä epäluulon että pelon aiheena, kuten voittajat ainakinkukistamansa kansan mielessä.
Syyskuun 17 päivänä 1809 oli tosin rauha solmittu Venäjän ja Ruotsinvälillä, mutta vuosikymmeniä oli vierivä ennenkuin Suomi, joka vuotituhansista haavoistaan, oli jälleen toipuva uutteraan työhön javapaasen kehitykseen. Kauppa ja elinkeinot olivat sorretut, vainiottannertuneet vihollisen jaloissa, ja katkeralta ja tuskalliselta tuntuiSuomen ero emämaasta, Ruotsista, joskin silloinen jalo ruhtinasAleksander I lempeillä toimillaan ryhtyi työskentelemään maanparhaaksi, pitäen arvossa kansan oikeudet, joita harvoin voitetullekansalle suodaan.
Mutta kuten sanottiin, vuoti vielä kotkan kynnen raastama haava. Suomenkansalla oli kumminkin kallis perintö, jota se oli säilyttänyt sodan,sorron ja puutteen päivinä, ja joka sukupolvesta sukupolveenvähentymättömällä voimalla on tullut näkyviin. Se oli sen suorauskollisuuden tunto. Tällä uskollisuudella taistelivat Suomen pojat1808-1809 vuodenkin sodassa vihollisen ylivoimaa vastaan ja vuodattivatverensä isänmaan edestä. Runoilija onkin pystyttänyt ihanimmanmuistopatsaan näille sankareille laulaessani:
"Ma kansan näin mi kunnian
Edestä kaikki koitti,
Nälissään palellessahan
Kumminkin vielä voitti."
* * * * *
Lumoavan ihanana välkkyi ma