E-text prepared by Tapio Riikonen
Romaani Yhdysvaltain kansalaissodasta
Kirj.
Suomentanut
Antti Rytkönen
Kariston 50 pennin romaaneja 89
Hämeenlinnassa,Arvi A. Karisto,1917.
I. Laita matkalaukkusi kuntoon!
II. Amos Pierson.
III. Rakkaus vai velvollisuus.
IV. Tyhjä takinhiha.
V. Liittolaisten salapoliisi.
VI. Alituomari.
VII. Saarronmurtaja.
VIII. Lapio vai kivääri.
IX. Yöllinen hyökkäys.
X. Hän saapui!
XI. Punatukkainen neekeri.
XII. Tarmokasta suostuttelua.
XIII. Kuherruskuukausi Sinisillä Vuorilla.
XIV. Naisia.
XV. Pimeässä maassa.
XVI. Onkalotien kautta.
XVII. Rivien läpi.
XVIII. Kirje, joka merkitsi elämää.
XIX. Taistelu sillasta.
XX. Missä hän oli.
XXI. Kenet minä pelastin.
Laita matkalaukkusi kuntoon!
— Laura — neiti Peyton — saanko pyytää ensi valssiin?
— Saat kyllä, — ei, ensi tanssiin, olipa se mikä hyvänsä! Etkötulekin kanssani heti?
Tarjosin hänelle käsivarteni, ja me menimme talon eteläpuolisellesuurelle parvekkeelle.
— Nyt, Lawrence, on tapahtunut se mitä pelkäsimme, — sanoi hänvapisevin huulin, katse kirkkaana ja posket kalvenneina.
— Eihän — tosiaanko?
— On, Etelä-Karolina on eronnut!
Suistuin melkein epätoivoon, sillä Laura Peyton oli etelävaltioidenlapsi, ja minä kuuluin pohjoisvaltioihin. Olimme edellisenä päivänävannoneet toisillemme uskollisuutta, mutta minä aloin jo vavistaajatellessani vaaraa, joka valtiollisten intohimojen vuoksi uhkasimeidän liittoamme.
— Tämä ei koskaan vaikuta sinulle antamaani lupaukseen, Lawrence! —huudahti Laura puristaen kättäni; hän oli huomannut levottomuuteni, jahänen äänensä oli niin luja ja päättäväinen, että minä heti saintasapainoni, jonka myönnän menettäneeni hetkiseksi. Tunsin näet varsinhyvin, kuinka pitkälle kiihtymys oli yltynyt etelävaltioissa v. 1860 jakuinka karsaasti suuri osa sikäläistä väestöä katseli pohjoisvaltioidenmiehiä. Kohta kun seurasin kihlattuani jälleen tanssisaliin, sain jolisätodistuksia asiaan.
Muutamat Lauran nuoret ystävät harjoittelivat sinä joulukuun iltanakansallistanssia tuomari Peytonin asunnon vanhanaikaisessavierashuoneessa, ja soiton äkillinen taukoaminen sekä vieraittenkiihtyneet huudahdukset osoittivat, että uutinen oli jo ehtinyt levitäviiden peninkulman [Engl. peninkulma vastaa noin 1,600 metriä. Suom.]päässä olevasta Etelä-Karolinan pääkaupungista.
Belle, Lauran nuorempi sisar, oli soittanut vanhaa, aikoja sittenunohtunutta polkkaa ja kävi tämän odottamattoman pysähdyksen jälkeenjälleen käsiksi pianoon kuusitoistavuotiaan kaikella innolla laulaenItsenäisyyslaulun, jota sitten seurasi Sinilippu. Tämä vaikuttisähköittävästi, ja kaikki, minua lukuunottamatta, yhtyivät tähänetelävaltioiden lauluun.
— Et laula tänä iltana, Bryant, luulen ma, — oletko menettänytäänesi? — sanoi Harry Walton, nuori lakimies, joka oli ollut ystävänija toverini, kunnes meidän molempien kiintymys Lauraan oli tehnytmeistä kilpakosijat ja saanut ystävyyden kylmenemään.
— En, — vastasin minä, — mutta en osaa tuota laulua.
...