Romaani
Kirj.
Saksan kielestä suomentanut
Hilja Walldén
Helsingissä,G. W. Edlund Kustantaja,1903.
Ensimäinen luku.
Varhain oli iloisa kevät alkanut Alankomaissa vuonna 1574 Kristuksensyntymän jälkeen.
Taivas oli sininen, hyttyset karkeloivat päivänpaisteessa, valkoisiaperhosia kiikkueli äsken puhjenneissa kullankellervissä kukkasissa, jaojan vieressä — yhden noista monista, jotka viiltelivät tuota laajaatasankoa, — seisoi haikara, tavotellen muhkeata sammakkoa. Pianpa tuoraukka potkiskelikin vihollisen punaisessa nokassa. Naksaus vain — javirkeä hypiskelijä oli kadonnut näkyvistä; murhaaja levitti siipensäja kohosi ilmaan. Loitolle lintu ohjasi kulkunsa, jättäen kauasalapuolelleen puutarhat kukoistavine hedelmäpuineen, siroine lavoineenja kirjavine lehtimajoineen, — kaupunkia ympäröivät koleat muurit jatornit, — kapeat talot korkeine sahalaitaisine päätyineen, — kevääntuoreutta uhkuvain jalavain, poppelien ja lehmusten reunustamat siistitkadut. Vihdoin se laskeutui tiilikattoa kohden. Sen harjalla sillä olilujasti varustettu pesänsä. Saavuttuaan hautovan puolisonsa luo jaluovutettuaan jalomielisesti saaliinsa tämän nautittavaksi, se asettuiseisomaan oikealla jalallansa ja alkoi miettiväisenä katsella alhaallasijaitsevaa kaupunkia, jonka häikäisevän punaiset tiilirakennuksetkiiltävinä ja hohtavina kohosivat vehreältä, pehmoiselta nurmikolta.Monta vuotta haikara jo oli tuntenut tämän ihanan Leidenin, Hollanninkaunottaren. Kaikki nuo Reinin pää- ja sivuhaarat, jotka lohkoivatkomean kaupungin moninaisiin saariin ja joiden ylitse johti yhtä montakivisiltaa kuin viidessä kuukaudessa on yhteensä päiviä, — kaikki neolivat sille perin tutut, mutta olipa toden totta paljon muuttunutkinsiitä kuin se viimeksi läksi etelään.
Minne olivat joutuneet kaupunkilaisten kirjavat huvilat jahedelmätarhat, minne puitteet, joille kutojat pingottivat monivärisetkankaansa?
Hävinneet olivat kaupunginmuurien ja linnatornien ulkopuolelta kaikkiihmiskäden, kaikki kasvikunnan tuotteet, mitkä vain olivat olleetolankorkuisetkaan, ja kauempana tuolla yksitoikkoisella tasangolla,linnun parhailla metsästysmailla, näkyi vihreän nurmikon keskelläruskeaan vivahtavia, sieltä täältä mustiksi pilkutettuja tantereita.
Viime vuonna lokakuun viimeisenä päivänä, kohta sen jälkeen kuinhaikarat olivat muuttaneet maasta, espanjalainen sotajoukko oliasettunut tähän leiriin, ja muutamia tuntia ennen siivekkäidenmatkamiesten paluuta — josta kevään alku laskettiin — piirittäjätolivat poistuneet tyhjin toimin.
Kasvuttomat paikat rehevässä ruohostossa osottivat missä leirit olivatolleet, mustat pilkut taas olivat sammuneita hiiliä, tulisijojen jälkiä.
Keveämmin hengittivät vaarasta päässeen kaupungin kiitolliset asukkaat.Ahkera, ilomielinen kansa oli pian unohtanut kestämänsä kärsimykset,sillä ihaniahan ovat ensimäiset kevätpäivät, ja niiden sulouttanauttiessa tuntuu pelastunut henki rakkaammalta kuin koskaan muulloin.
Uusi, parempi aika näytti koittaneen sekä luonnossa että ihmisille.Omallekin sotaväelle, joka oli majaillut piiritetyssä kaupungissaja siellä tehnyt monenmoista harmia, oli toissa päivänä lausuttuhyvästit laulun ja soiton kajahdellessa. Puusepän kirves välähtelijälleen kevätauringon valossa punaisten muurien, tornien ja porttienedustalla ja iski purevasti hirsiin, joista piti tehtämän uusiatelineitä ja puitteita; huoletonna kulki muhkea karja laitum