Produced by Matti Järvinen and PG Distributed Proofreaders.
Kirjottanut
Robert Louis Stevenson
Suomennos
Ensimmäisen kerran julkaissut
Kustannusosakeyhtiö Otava 1911
Salaperäinen ovi.
Uttersonilla, lakimiehellä, oli karkeat, rumat ja epäsäännöllisetkasvot, joita tuskin milloinkaan valaisi hymy; hänen olentonsa oli kylmäja jäykkä, hän sanoi sanottavansa vain vaivalla, hänen esiintymisessääntuskin voitiin nähdä lämpimämpäin tunteiden ilmenemismuotoja; hän olilaiha, pitkä, kuiva, synkkä — mutta sittenkin täytyi hänestä pitää.Ystäväpiirin yhtymisissä, kun viini oli hänen makunsa mukaista, loistihänen silmistään ilme, joka oli jaloimmassa merkityksessä inhimillinen;mutta tämä sisäinen maailma ei kuitenkaan koskaan tullut ilmi sanoissa,vaan sitä useammin ja puhuvammin teoissa. Hän oli ankara itseäänkohtaan; joi yksin ollessaan katajanmarjaviinaa, haihduttaakseenhienojen viinien makua, ja vaikka hän nautti teatterista, ei hän ollutavannut sen ovea kahteenkymmeneen vuoteen. Mutta hän oli hyvinsuvaitsevainen muiden suhteen; hän tunsi melkein kateudensekaistakummastusta syrjäisten vioissa ja synneissä ilmenevän elinvoimanjohdosta ja joka tapauksessa mieluummin auttoi kuin valitti.
»Olenpa jonkun verran Kainin kerettiläisyyteen kallistuva», oli hänentapana sanoa tuolla kuivalla tavallaan; »sallin veljeni syöksyäturmioon, jos hän sen itse hyväksi näkee». Tämä piirre hänenluonteessaan se luultavasti aiheutti senkin, että hän niin usein oliviimeinen kunnianarvoinen tuttavuus ja viimeinen rohkaisija, jonkapuoleen hätääntyneet ihmisparat tiesivät voivansa kääntyä. Tällaisiasurunlapsia tavatessaan ei hänen olemuksensa hitustakaan muuttunut.
Tämä oli luultavasti helppoakin hänelle, hänen olentonsa kun kaikissasuhteissa ilmaisi niin vähän. Itse hänen ystävyyssuhteensakin näyttivätpääasiallisesti rakennetun samanlaisen hyväntahtoisen vapaamielisyydenpohjalle. Ihmisen vaatimattomuushan ei ilmene missään niin todellisenakuin siinä, että hän on valmis ottamaan ystäväpiirinsä vastaansellaisena, miksi olosuhteet ovat sen muodostaneet; ja tämän juuri tekimr Utterson. Hänen ystävinään oli läheisiä sukulaisia taikka henkilöitä,joiden kanssa hän oli kauan ollut tuttu; hänen kiintymyksensä olivuosien kasvattama kuin köynnöskasvi, eikä siinä ilmennyt mitäänerityistä halua uusiin voittoihin. Tämä mahdollisesti selitti niidenkinsiteiden laadun jotka hänet yhdistivät Richard Enfieldiin, hänenkaukaiseen sukulaiseensa ja tunnettuun hienoon maailmanmieheen. Silläuseimmille oli ja pysyi salaisuutena, mitä huvia näille kahdellehenkilölle saattoi olla toistensa seurasta taikka mitä yhteisiäharrastuksia heillä ylipäänkään voi olla. Henkilöt, jotka olivatkohdanneet heidät heidän sunnuntaikävelyillään, väittivät, etteivät hekoskaan puhelleet keskenään, että heitä näytti vaivaavan hirveä ikävä jaettä he ilmeisellä helpotuksella tervehtivät jokaista tuttavanvastaantulemista. Mutta tästä huolimatta pitivät he kumpikin suuressaarvossa näitä kävelyjä; ne olivat heistä viikon kauniin helmi, ja hesiirsivät ei ainoastaan kaikki muut ajanvietot, vaan vieläpä tärkeättehtävätkin toiseen aikaan voidakseen häiriöttä nauttia niistä.
Tällaisella retkeilyllä he kerran joutuivat muutamalle syrjäkadulleeräässä Lontoon väkirikkaimmassa kaupunginosassa. Katu oli pieni jalontoolaisen käsityksen mukaan hiljainen, mutta arkipäivinä harjotettiinsiellä kuitenkin kukoistavaa kauppaa. Siellä ihmiset näkyivät olevanhyvinvoipia ja ahertavan void