Produced by Anna Siren and Tapio Riikonen
Kirj.
L. Schorsch
Saksasta suomentanut
Th. Yrjö-Koskinen [Theodolinda Hahnsson]
Porvoossa,Werner Söderström Osakeyhtiö,1913.
Alkulause.
I. Onnellinen koti.
II. Hurskas kehrääjätär.
III. Kultakutrinen tyttö.
IV. Aika rientää.
V. Taaskin vanhassa kodissa.
VI. Italiassa.
VII. Mestarin jäljessä.
VIII. Kuolema tulee.
IX. Jumalattomien neuvot.
X. Syvyydessä.
Xl. Äidinsuruja.
XII. Jumalan suojeluksessa.
XIII. Turvassa.
XIV. Pelastaja.
XV. Kunnian kukkuloilla.
XVI. Jälleennäkeminen.
Kuninkaantytär! Kukapa ei mielellään seuraisi kappaleen matkaakuninkaantyttären elämänvaiheita, varsinkin, jos ne ovat niinmieltäkiinnittävästi kuvatut, kuin kertojatar tässä on kyennytsen tekemään. Niin erityisen ihmeelliset ovat tämän kuuluisankuninkaantyttären, keisarinna Adelheidin, Otto suuren puolisonelämäntiet, että ne, vaikkakin ovat tarkoin totuudenmukaisestikerrotut, usein tuntuvat perin satumaisilta. Ne johtavat elämänylimmille huipuille, mutta myöskin syvimpiin syvyyksiin; ne vievätpimeimpiin vankilakomeroihin ja jälleen valtaistuimen valoisaankorkeuteen. Sekä kypsyneempi nuoriso että vanhempi yleisö voivat lukeatätä arvokasta kertomusta ja yhtyä sen loppulauseeseen: "Herran tietovat ihmeelliset ja hän vie ne ihanaan päätökseen."
Ludvig Schneller.
Onnellinen koti
Aurinko laski kuten tulipallo alas vuorten huippujen taakse jasen viimeiset säteet verhosivat lumenkruunaaman Montblancinpurppurahohteeseen. Genèvejärven pohjoispuolella, ylhäällävuorenkukkulalla sijaitsi Colombierin linna. Se oli aivanyksinkertainen rakennus, kokoonkyhätty neliskulmaisista kivistä,vahvamuurinen ja pieni-ikkunainen, kuten linnat tavallisesti keskiajanalkupuolella. Vuorenrinteellä, lähempänä rantaa, sijaitsivatmaalaiskansan asunnot, joitten yläpuolella linna kohosi ikäänkuinvartijana.
Eräässä linnan suurista huoneista seisoi auki olevan akkunan ääressäpieni suloisen näköinen tyttö, tuskin kuusivuotias, katsellenherkeämättä järven takaista loistavaa näkyä, "valkoista vuorta", jokasäteili ja säihkyi yhä ihanammin, kunnes kirkkaus vähitellen muuttuirusohohteeksi. Lapsen tummista, sielukkaista silmistä tuo loisto näyttiheijastuvan. Hänen hienoilla, vaaleanruskeitten kiharain ympäröimilläkasvoillaan oli ruusuinen hohde ja miettivä ilme, sellainen, jotaharvoin tapaa hänen ikäisillään lapsilla. Tyttö oli ajan tavan mukaanpuettu yksinkertaiseen valkeaan pellavakankaiseen pukuun. Ainoastaansen kultareunus osoitti hänen kuuluvan korkea-arvoiseen säätyyn.
Pitkä hoikkavartaloinen nainen lähestyi häntä. Ensi näkemältä huomasiheti, että siinä oli äiti ja tytär. Samat lempeät, miellyttävätpiirteet, sama miettivä ilme, sama yksinkertainen puku. Ainoastaansilmät ja hiukset olivat äidillä vaaleammat.
"Katsoppas, äiti kulta, kuinka ihanaa! Nyt sillä on punainenkultakruunu kuten kuninkailla, mutta paljon ihanampi kuin isän kruunu!Nyt se kalpenee — ja nyt on kaikki kadonnut!" lisäsi hän valittaen.
"Niin, aurinko kulta on nyt laskenut vuorten taa", selitti äiti. "Sensäteet saattavat meidän lumivuoremme hehkumaan, mutta nyt ne ovatpoissa. Tule, Burkhard, pane pois pergamenttilehdet, on a