Historiallinen seikkailukertomus yhdeksänneltä vuosisadalta
Kirj.
Helsingissä,Kustannusosakeyhtiö Otava,1919.
"On totta, että ruusunhohde lepää Pohjolan viikinkiajan yllä, mutta jos varustamme silmämme historian näkölasilla, niin huomaamme pian, että tämä ruusunhohde ei ole muuta kuin värisekotus verestä ja kyynelistä."
Hämäläisten hyökkäys.
Piilopirtissä.
Heimokäräjät.
Uhrijuhla.
Nuorten ilta.
Uusi Osmala.
Sudenajo.
Päivön mailla.
Retki Kainuun.
Kesän tapahtumia pohjoisessa.
Kostoretki Karjalaan.
Hålogalannissa.
Lähtö Hålogalannista.
Osmalassa.
Viikinkiretkellä.
Hjelmissä.
Karjalassa.
Hämäläisten pieni partiojoukko oli hiipien päässyt itse Karjalantietäjän, sankari Osman asunnolle asti. Tuossa jo palasi hämäläistenvakoilija lepikossa lymyilevien tovereittensa luo.
"Ei parempaa onnea ikänä pyytämistä!" virkkoi hän. "Ajatelkaas, kaikkiOsman miehet lähtivät aamun valjetessa otuksen ajoon, mutta tietäjäitse jäi kotiin. Nyt sen pyydystämme! Kohta saa koko Karjala kuulla,miten Hämeen miehet ovat vieneet mennessään sankari Osman, Karjalanylpeyden, varjaagien kauhun! Ja ensi talvena kaikuu Hämeen pirteissälaulu näitten poikien sankarityöstä! Niin, pojat, odotamme puoleenpäivään, jotta Osman miehet ennättävät kyllin kauaksi, ja sitten äkkiähyökkäys!"
Kun aurinko oli korkeimmillaan syyskesän taivaalla, lähtivät hämäläisetpiilopaikastaan. He kiertivät Osman kartanon ja ryntäsivät yht'aikaajoka puolelta. Halli ennätti vain kahdesti haukahtaa ennenkuin keihässen lävisti. Orjatyttö pikkarainen tuskin sai ämpärin kädestään, kun jokellistyi tantereelle. Hirveä oli ryske, hävitys, kauhu. Hämäläistenraivolla ei ollut rajoja. Mutta voi hirtehinen, — Osmaa ei ollutmissään! Sitä kovemmin sidottiin hänen vaimonsa, lempeä, kaunis Alja.
"Vain kalleimmat aarteet kontteihin ja sitten tuli nurkan alle!" kuuluijoukon johtajan karski käsky. — —
Pahaa aavistamatta palaa Osma 14-vuotiaan poikansa, pikku Osman kanssakalasta. Vasta kun hän pääsee kotivaaran laelle, on sydän kauhustajähmettyä. Ensimäiset liekit lehahtivat korkeuteen hänen komeastakartanostaan, joka sijaitsi vaaran etelärinteellä. Ja voi, tuollaoli Alja, lempeä Alja sidottuna! Osma tarttuu tapparaansa, vihanveret syöksähtävät poskille. Mutta silloin kajahtaa huuto: "Tuolla onKarjalan tietäjä!" Samassa koko miesjoukko hyökkää kohti Osmaa. Eimuu neuvoksi, Osma tarttuu poikansa käteen. Alkaa hirveä pako. Nuoletsuhisevat, kirouksia, ryskettä. Kamala oli juoksu yli mäkien, soitten,rämeitten. Se oli juoksua elämästä — tai kuolemasta. Vasta illansuussauskalsivat Osmat pysähtyä. Takaa-ajajia ei kuulunut, he olivatpelastetut.
Väsyneinä, hikisinä palaavat hämäläiset ryöstöpaikalle. Mutta mitä!Poissa on Alja, poissa orjattaret, poissa aarteet! Hämäläisten vihallaei ole määrää.
"Hiis vieköön", virkkoo johtaja hammastaan purren, "Karjalan Osma onsittenkin tietäjistä suurin!"
Päiviä kulki Osma poikineen, kunnes viimein saapui piilopirtille, jokasijaitsi keskellä mittaamatonta erämaata Osma-suvun pyhän kuusikonläheisyydessä. Mutta ei tullut tänn