E-text prepared by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
Rooman viimeinen tribuuni
Kirj.
Englanninkielestä suomentanut A. N.
TampereellaHj. Hagelbergin kustantama,1893.
I Luku.
Veljekset.
Kuuluisa nimi, joka on tämän teoksen ensi lehdellä, on kyllin riittäväilmaisemaan lukijalle että kertomukseni liikkuu neljännentoistavuosisadan keskivaiheilla.
Oli muuan kesäilta, kun kaksi nuorukaista nähtiin kävelevän Tiberinäyräitten vieressä, lähellä sitä kohtaa sen luikertelevaa juoksua, jokahuuhtoo Aventinin kukkulan juurta. Polku, jonka he olivat valinneet,oli syrjäinen ja rauhallinen. Vain etäällä nähtiin virtaa reunustavia,hajallisia ja likaisia taloja, joiden joukosta jyrkkiä kattoja jamonilukuisia, suunnattomia torneja uhkaavina kohosi, merkiten jonkunroomalaisen ylimyksen linnoitettua asuinpaikkaa. Virran toisellapuolella, kalastajain hökkelien takana, kohosi ilmoille Janiculuminkukkula, tummana taajoista lehvistä, joiden välistä, lyhyitten matkainpäässä, välkkyivät monien varustettujen palatsien harmaat muuritsekä satojen kirkkojen tornit ja pylväät; toisella puolen autioAventini kohosi jyrkkänä ja teräviina, tiheän pensaston peitossa.Monista kätkössä olevista luostareista kuului kellojen pyhä soitto,sopusointuisena kiiriskellen yli rauhaisten maisemien ja väreilevienvetten.
Tällä näkymöllä esiintyneistä nuorukaisista vanhempi, jokalienee hiukan ehtinyt kahdennestakymmenennestä vuodestaan, olipitkävartaloinen ja käskevä näöltään. Hänen olemuksessaan oli jotakinhuomattavaa ja melkeinpä ylevää, huolimatta hänen yksinkertaisestavaatteuksestaan, johon kuului pitkä, väljä viitta ynnä sileä tunika,molemmat tummanharmaata sarsia. Sellaista pukua pitivät siihenaikaan alhaisemmat opiskelevaiset, jotka luostareista etsiskelivätnoita karkeita tietoja, mitkä silloin olivat uutteran työn niukkanapalkkana. Hänen kasvonsa olivat miellyttävät, ja ne olisivat kuvanneetennemmin hilpeyttä kuin tuumiskelua, paitsi tuota epämääräistä japoissa viipyvää silmän uneksumista, joka varsin tavallisesti ilmaiseetaipumusta haaveiluihin ja mietiskelemiseen sekä paljastaa ettämenneisyys tai tulevaisuus enemmin viihtyy mielessä, kuin nykyhetkennautinto ja toimi.
Nuorempi heistä oli vasta poika, eikä hänen olemuksessaan taikasvoissaan ollut mitään silmiinpistävää, ellei suuren lempeyden jasulon sävyä saateta siksi kutsua; ja hellässä kunnioituksessa, jotahän osotti kuunnellessaan toveriansa, oli jotakin melkein naisellista.Hänen pukunsa oli sellainen, jota alhainen luokka tavallisestikäytti, ehkä hiukan siistimpi ja uudempi, ja äidin hellä turhamaisuussaatettiin huomata huolellisuudesta, mikä hänen pitkät silkkikiharansaoli silittänyt ja jakanut, niitten päästyä lakin alta valumaan pitkinhartioita.
Tuossa oli suloa heidän noin vaeltaessaan pitkin virran kuiskaavankahiliston reunaa, kumpainenkin käsivarsi toverinsa vyötäistenympärillä, suloa eleissä, nuoruudessa ja huomattavassa veljestenrakkaudessa — sillä sellainen oli heidän suhteensa — mikä kohottiheidän silminnähtävän alhaisen asemansa.
"Rakas veli", sanoi vanhempi, "en kykene sanomaan sinulle, kuinkanautin näistä iltahetkistä. Sinun luonasi vain minä tunnen, ikäänkuinen olisikaan pelkkä haaveksija enkä tyhjäntoimittaja, puhuessaniepävarmasta tulevaisuudesta ja rakentaessani ilmalinnojani. Vanhempammekuuntelevat minua, aivankuin latelisin kirja