Historiallinen kertomus kymmenenneltä vuosisadalta
Kirj.
Helsingissä,Kustannusosakeyhtiö otava,1920.
Vartiotulella.
Koroisten markkinat.
Yönkulkijat.
Kultarannassa.
Syys-ilta Kultarannassa.
Kulkijan sydän.
Kuusien alla.
Rusko.
Kiovassa.
Talvi Gårdarikessä.
Perunin juhlassa.
Retki Miklagårdiin.
Pakomatkalla.
Viestejä.
Suomen sankarit.
Kulkija saapuu.
Hirvo.
Kulkijan kertomus.
Vainolaisiako?
Kulkijan lähtö.
Hirvon luona.
Matkalla.
Kevät-ilta.
Uisko oli pieni ja soma. Se näytti aivan tanssivan aalloilla, kun kaksimiestä voimakkaasti souti kohti Aurajoen suulahtea. Tuossa jo laskivatVartiovuoren juurelle rantakoivujen alle.
Hirvo, nuorempi miehistä, nousi nopeasti vuorelle toisen jäädessäveneen luo askaroimaan. Vuorella kokoili Hirvo oksia ja risuja, iskituluksilla valkeata ja aikoi virittää hyvän kokon. Mutta kun kokkoei ottanutkaan syttyäkseen, huusi hän toverilleen vuoren juurelle:"Katsoppa, Tuuri, eikö uiskossa ole mitään kuivaa sälöä, en saa kokkoasyttymään!"
Hidas Tuuri oli juuri saanut eväskontin selkäänsä ja astunut muutamiaaskeleita. Nyt hän palaa veneen luo ja tarkastelee sitä sisältä japäältä. Ei löydy mitään. Mutta kas, vierellä on mahtava tervaskanto.Tuuri riisuu kontin, kopeloi vyöltään kirveen ja alkaa taiten veistäätervaslastuja. Sitten hän kokoo jok'ikisen lastun, sitoo miettienkonttinsa ja lähtee läpi rantanäreikön ylös vuorelle. Kun hän vihdoinsinne pääsi, roihusi kalliolla jo komea kokko. Hirvo viskasi nauraenTuurin lastut tuleen ja sanoi: "Kylläpä saisivat nyt merenkulkijatmerkkitulta vuottaa, jos sinun lastuistasi sytyttäisin."
Tuuri ei vastanut mitään, riisui vain konttinsa ja istuutuikivelle kokon luo. Mutta Hirvo jatkoi leikkiään: "Kertovat sinunnaimahommissakin aina myöhästyneen ja siksi jääneen ilman eukkoa."
Tuuri kohenteli tulta.
"Et taida enään koko eukon ottamista ajatellakaan. Mutta nuorihan oletvielä, vain muutamaa vuotta minua vanhempi. Pidä sitten vain kiirettä,kun alotat!"
Jopa viimeinkin ärähti Tuuri: "On sitä miehellä muutakin ajateltavaa.
Luuletkos kaikki kaltaisiksesi! Sinun päässäsi pyörii aina vain
Kultarannan Impi ja taas Kultarannan Impi, mutta kas, se lintu ei lie
otettavissasi, vaikka et hidastelekaan. Niin, niin."
Kultarannan Impin mainitseminen toi veret Hirvon poskille ja hän muuttiheti puheenaihetta.
"Koroisten markkinoista pitäisi nyt tulla niin suuret, ettei sellaisiaikinä ole nähty näillä Suomen mailla", virkkoi hän.
"Niin, niin kerrotaan."
"Huomenna saapuu tänne suuri joukko pohjolan kuninkaita ja sankareita.Rurikin poika Igor on kuulema jo muutaman päivän ollut sukulaistensaluona saaristossa. Komea oli hänen seurueensa ollut, mutta suuri onhänen valtakuntansakin Gårdarike. Sanotaan, että Igorilla olisi jotainsuuria aikeita mielessä ja siksi hän on kutsunut tänne kaikki pohjankuninkaat. Saammepa huomenna nähdä komeutta Koroisten niemellä."
"Niin, niin saamme."
"Markkinat ovat vasta ylihuomenna, mutta monta kauppa-uiskoa näkyi jo
Ruissalon rannassa. Onko sinulla, Tuuri, nyt paljon myötäviä?"
"Eipä paljon. Muutama kihtelys oravan na