Produced by Tapio Riikonen
Valtio-oikeudellinen tutkielma
Kirj.
Suomentanut ja johdannolla varustanut
Jaakko Tuomikoski
Alkuperäinen nimi: Zum ewigen Frieden
Hämeenlinna,Arvi A. Karisto Oy,1922.
Immanuel Kant (1724-1804) on kuuluisa kriitillisestäfilosofiastaan. Hän otti päätehtäväkseen ratkaista mieteperäisenja kokemusperäisen filosofian ristiriidan sekä tutkia inhimillisentietämyksen rajoja, määritellä, missä puitteissa ihmistieto onmahdollinen ja kuinka pitkälle se täten rajoitettuna voi johtaa.Käytännöllisessä filosofiassaan hän määritteli siveellisentajuntamme rajat ja muodot sekä velvollisuuskäsitteen, joka tulimerkitsemään ehdotonta vaatimusta menetellä joka tilanteessasiten, että toiminnanohje kelpaisi yleiseksi laiksi. Niinhyvintietopuolisen kuin käytännöllisenkin filosofiansa Kant laski "puhtaanjärjen" pohjalle, pitäen johtavana aatteenaan, että ajattelun onvapauduttava tutkittavien kysymysten aineellisesta sisällyksestä,päästäkseen käsiksi kaiken tietämyksen muodolliseen — ehdottomaan,järjessä itsessään olevaan, aineellisen sisällyksen välttämättömänedellytyksen muodostavaan — perustukseen.
Nyt suomeksi ilmestyvä tutkielma ikuisen rauhan aatteesta eiole Kantin pääteoksia. Lähimpänä aiheena teoksen ilmestymiseenkielellämme on harrastus rauhanasiaan. Nykyhetken rauhankysymysjoutuu luonnollisesti selkeämpään valaistukseen, kun tutustummesiihen, miten tätä suurta pulmaa on ennemmin käsitelty. Siltäkannalta on juuri Kantin Ikuiseen rauhaan ensiluokkainen teos. Seon tärkeimpiä virstanpylväitä sillä tiellä, jota ihmisajattelu onpyrkinyt viitoittamaan ikuiselle rauhalle.
Paitsi että esilläoleva teos täten luo valaistusta yhteen nykyajanpolttavimmista kysymyksistä, on se sen ohella suomalaiselle lukijallejonkinlaisena johdatuksena Kantin filosofiaan. Sekin sisältäänäet tärkeimmät hänen filosofisista perusaatteistaan, varsinkinkäytännönfilosofisista — siveysopilliset, oikeus-, yhteiskunta- jahistorianfilosofiset aatteet — sovellettuina aiheen vaatimuksiin.
Ikuisen rauhan haave on ikivanha, ja varhain on jo tehtykäytännöllisiäkin ehdotuksia sen toteuttamiseksi. Vanhimmassa,naiivissa muodossa esiintyy rauhanaate Genesis-kirjanparatiisi-kertomuksissa ja muinaisajan kuvauksissa "kultaisesta"aikakaudesta, joissa rauhan haave kohdistettiin ihmiskunnanmenneisyyteen, sen lapsuusaikaan. Myöhemmin alettiin rauhan asiaaajatella kehityksen kannalta, rauhan tilaa katsoa tulevaisuudenlupaukseksi. Sellaisena siitä puhuivat jo vanhan ajan filosofit,aikaisimmin Aristoteles ja epikurolaiset, samoin kuin Israelinprofeetat, erittäinkin Jesaja ja Sakarja. Filosofisemminkuvailivat stoalaiset ja kyynikot ihmiskunnan yhtymistä yhdeksi"maailmanvaltioksi", jommoisesta saatiin jonkunlaista aavistusta joAleksanteri Suuren ja sittemmin Rooman valtakunnista. Mahtavastiedisti rauhanaatetta kristinusko, sikäli kuin se seurasi Jeesuksenrauhaa rakastavaa oppia, aiheuttaen kuitenkin toisaalta sotiakin.
Oikeudellisen ja valtiollisen elämän alalle kotiutuu rauhanaatevasta uudenajan alussa. Utopisti Thomas Moruksen ja humanistiErasmuksen rauhanaatteet ovat vielä tällöin haaveellisempaa lajia.Käytännöllisempiin rauhanyrityksiin kuuluvat Maksimilian I:n "ikuinenmaanrauha" (1495) ja valtakunnanoikeuksien perustaminen eri maissa.Vuosisataa myöhemmin ottaa italialainen Gentilis pohdittaviksi(1588) sotaoikeudelliset ja sitten alankomaalainen Hugo Grotiuskansainoikeudelliset