E-text prepared by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
Kuvaus menneiltä ajoilta
Kirj.
Tekijän luvalla puolankielestä suomentanut
Maila Talvio
Helsingissä,Kustannusosakeyhtiö Otava,1918.
Eräänä leppoisana yönä kulki pitkin Waladynkan oikeaa rantaa,
Dniesteriä kohden, saattue ratsumiehiä, toistakymmentä henkeä.
He ratsastivat aivan verkalleen, melkein käyttöä. Edellimmäisenä,muutaman kymmenen askeleen etäisyydessä toisista, kulki kaksiratsastajaa, ikäänkuin etuvartiostona, vaikka heillä nähtävästiei ollut mitään syytä vartioimiseen ja silmälläpitoon, koska hekaiken aikaa keskustelivat eivätkä mitenkään tarkanneet ympäristöä,vähänpäästä pidättivät hevosiaan ja katsahtivat saattueen toisiinjäseniin. Vihdoin eräs heistä huusi:
— Verkalleen, verkalleen!
Ja saattue hiljensi vieläkin kulkuansa, nyt se tuskin ensinkäänliikkui eteenpäin. Vihdoin päästiin pois mäen peitosta, joka olivarjostanut retkikuntaa, ja tultiin aukealle kentälle, jota kuutamokirkkaasti valaisi. Silloin saattoi huomata, minkätähden kulku käviniin varovasti: karavaanin keskellä kuljetti kaksi rinnakkain käyväähevosta satuloihin kiinnitettyjä paareja, joilla lepäsi joku ihminen.
Hopeiset säteet valaisivat hänen kalpeita kasvojaan ja suljettujasilmiään.
Paarien jäljessä ratsasti kymmenkunta asestettua miestä. Siitäpäättäen, ettei heidän keihäisiinsä ollut kiinnitetty pieniä lippuja,saattoi olettaa, että he olivat kasakoita. Muutamat heistä taluttivatperässään ohjaksista kuormitettuja ratsuja, toiset ratsastivatvaltoimina, ja vaikka nuo kaksi, jotka ratsastivat etunenässä,näyttivätkin olevan aivan välinpitämättömiä ympäristöstään, niinkatselivat he kuitenkin levottomasti joka taholle. Ja kuitenkintuntui seutu olevan täydellistä erämaata.
Hiljaisuutta katkaisivat vain hevoskavioiden töminä ja jommankummaneturatsastajan huutelu, hänen vähänpäästä toistellessaan varoitustaan:
— Verkalleen, varovasti!
Vihdoin kääntyi hän toverinsa puoleen.
— Horpyna, onko vielä pitkältäkin? kysyi hän.
Toveri, jota puhuteltiin Horpynaksi ja joka todellisuudessa olikasakaksi puettu jättiläiskokoinen tyttö, katsahti tähtitaivastakohti ja vastasi:
— Ei ole enään pitkältä. Tulemme perille ennen puoliyötä. Kun olemmekulkeneet Paholaisen-Rajapyykin ja Tatarilaiskummun ohi, niin tuleeheti Pirunkuoppa. Oi, sen läpi olisikin paha ajaa puoliyön jälkeen,ennen kukonlaulua. Minä kyllä saattaisin, mutta teille se voisi ollapaha.
Ensimäinen ratsastaja kohautti olkapäitään:
— Tiedänhän minä, sanoi hän, — että sinulla on paholainen veljenä,mutta paholaista vastaan on keinoja.
— Olipahan paholainen tai ei, niin mitään keinoja ei löydy, vastasiHorpyna. — Jos sinä, haukkaseni, hakisit vaikkapa koko maailmastapiilopaikkaa ruhtinattarellesi, niin et löytäisi parempaa. Sieltä eikukaan kulje ulos puoliyön jälkeen paitsi minun kanssani ja siihenrotkoon ei ole vielä yksikään elävä mies pistänyt jalkaansa. Josjoku haluaa povausta, niin hän jää seisomaan rotkon eteen ja odottaakunnes minä tulen ulos. Sinun ei tarvitse pelätä, sinne eivät tuleljahit eivätkä tatarit, eikä kukaan muukaan. Pirunkuoppa on kauheapaikka, sen saat itse nähdä.
— Olkoonpa kuinka kauhea tahansa, kun minä sanon että tulen, niintulen milloin t